Mikko Metsämäen mielestä kahden kolmasosan kansasta kannattama ajatus siitä, että kansanedustajaehdokkaiden vaalikampanjoille pitäisi asettaa kattosumma, on älytön. Kansa on "kujalla".

Ja höpöhöpö. Nykyinen systeemi on vähintään yhtä älytön: ennestään tuntemattomalla ehdokkaalla ei ole mitään mahdollisuuksia saada suuria tukirahoja muualta kuin omasta pussista. Jos ei ole kymmeniätuhansia euroja takataskussa, menee ehdokkaan aika tukiryhmän keräämiseen, työllistämiseen ja epätoivoisiin myytävien tuotteiden askarteluihin sen sijaan että voisi keskittyä siihen minkä takia on pyrkimässä eduskuntaan: miettimään miten maailmaa muutettaisiin parempaan suuntaan. Vaikka sanottavaa olisi miten paljon, pelkillä vaalikoneilla ja nettisivuilla ei tavoita kaikkia, esimerkiksi iäkkäämpiä ihmisiä.

Nykyisessä systeemissä ne, joilla ennestään on, saavat lisää millä mällätä: puoluetukea vaalirahoitusta varten myönnetään ennestään eduskunnassa oleville puolueille, näillekin suuruussuhteessa. Tämä on aika rajoittunut käsitys sananvapaudesta ja tasa-arvosta. Voisihan jakoperuste yhtä hyvin olla niin, että eniten tukea saisivat tiedotustyöhönsä ne, joista ei vielä mitään tiedetä: siis pienet ja tuoreet puolueet, isommista puolueista uudet kasvot, ensikertalaiset... Eihän näin tule koskaan olemaan, sillä rahanjaosta päättävät ne, jotka isointa rahoitusta nyt saavat. Miksipä luopua saavutetusta edusta.

Oikeudenmukaisempaan ja tasa-arvoisempaan kampanjointiin on monta tietä. Valtion organisoiman tiedotuksen järjestäminen (tämä äkkiseltään mieleen tulleena heittona) voisi olla yksi sellainen: vaaliaiheisen lehden julkaisu ja jakaminen joka kotiin, siinä puolueiden ja vaalipiirin ehdokkaiden esittely, jokaisen pääpiirteissään samassa formaatissa. Infoa ehdokkaiden ajatuksista saisi taatusti enemmän kuin kalliista bussikylkimainoksista, joissa ehdokas hymyilee "sinun asiallasi"-tyylisen sloganin vieressä. Rahalla saa kauneuskisat, ajatukset ovat periaatteessa ilmaisia ja saataisiin kyllä välitettyä kohtuullisella hinnalla ehdokasta kohden, jos yhteistä tahtoa siihen olisi. Yksin se on siis juuri niin kallista kuin vaalimainostus nyt on.

Sekö kansa on pihalla (tässä siis "kujalla"), joka hymyilevien naamakuvien ja pinssikrääsän sijaan haluaisi ehdokkaansa käyttävän rahansa johonkin oleellisempaan?