Itsekkyysongelma

Yhteiskunnassamme on oikeasti vain yksi merkittävä ongelma: itsekkyys. Se ilmenee ilmastonmuutoksena, kalliina tuotteina, talkoo-osallistumisen ja me-hengen hiipumisena, rasismina, kyvyttömyytenä jakaa hyvinvointiamme tasaisemmin...

Tämän illan ajankäyttöni teki melkoisen poikkeuksen normaaliin: katsoin telkkaria, Ajankohtaisen kakkosen ilmastonmuutosiltaa. Tässäkin keskustelussa tuli esille (sekä ruudun alareunan katsojatekstareissa että Ideaparkin puuhamiehen Topi Sukarin suulla), miten turhaa on yrittää vaikuttaa suomalaisten päästöihin, kun Kiinan tai muiden väkirikkaiden kehitysmaiden merkitys hiilidioksin päästäjänä on ihan eri luokkaa. Tämäkin on osa itsekkyysongelmaa: ”Miksi minä eikä ne muut?”, ”Miksi minä, kun minun tekemiseni on kärpäsenlian verran maailman jätevuoressa?” VÄÄRIN! Kun omiin tekemisiin on huomattavasti helpompi vaikuttaa kuin muiden, niistä pitää aloittaa. Jokaisen. Maailmassa on yli 6,5 miljardia ”minää” tekemään oman osuutensa, omat valintansa. Miksi juuri minä olisin se, jota asia ei koske?

Hiukan samaa asiaa liipaten kirjoittelin tänään yhdelle vihreiden sähköpostilistoista mietteitäni markkinataloudessa ilmenevässä itsekkyydessä. Juttu alkoi oikeastaan Talouselämän jutusta reilun kaupan banaanien myyntikatteista. Artikkelissa arveltiin reilun kaupan tuotteiden tarjonnan lisääntymisen syyksi kuluttajien valmius maksaa reiluista tuotteista enemmän, mikä mahdollistaa myös kaupalle isompien katteiden repimisen hyvätahtoisten kuluttajien kustannuksella. Tämähän on tietysti normaalia markkinataloutta, mutta mielestäni suhteellisen kaukana reilusta.

Oikeastaan käsitelty reilun kaupan voitto-osuus on vain osa ajatustani reiluista yrityksistä. Yrittäjän tulee toki saada voittoa työstään, mutta jotenkin pitäisi päästä voittotavoitteidenkin kohtuuteen. Olen tässä hiljaksen miettinyt olisiko mahdollista lanseerata luomu-, joutsen- jne. merkkien ja systeemien tapaan jonkinlainen TämäYritysTyytyyKohtuulliseenKatteeseen -merkki. Voisiko tällä lisätä kuluttajien vaikutusmahdollisuuksia, tietoa ostopäätösten vaikutuksista? Entä mikä on kohtuullinen voitto?  

Osa tätä kohtuuttoman voiton vääristymää ovat siis nuo mainitun "reilua-kuluttajaa-voi-rahastaa-enemmän"-banaanien kaltaiset tapaukset, toisenlainen pieni osa vaikkapa se, että nyt Tampereella suljetaan yksi Takon kolmesta kartonkikoneesta ja pistetään 140 työntekijää pihalle - siitä huolimatta, että kartonkia menisi kaupaksi enemmän kuin ehditään tuottaa ja yritys tuottaa reippaasti voittoa koko ajan. Ei vaan tuota tarpeeksi, kun saman tuotannon siirtäminen jonnekin muualle tuottaa ENEMMÄN! Näissä päätöksissä tiukemmat ympäristönormit lasketaan turhina lisäkuluina, joista päästään siirtämällä tuotanto maahan, jossa normeja ei tunneta. Eikä lasketa hintaa mielipahalle, työttömyyden välittömille ja välillisille kustannuksille, epävarmuudelle, pelollekin. Mutta jos mittariin saataisiin ihan muut arvot kuin yrityksen osakekurssi, millaisia päätöksiä silloin tehtäisiin?

 
< Edellinen   Seuraava >

Kommentteja


Sivu 1 0 ( 0 Kommentteja )
©2006 MosCom

Kommentoi: Itsekkyysongelma...

Kirjoita kommenttisi:

Nimi: (pakollinen)

E-mail: (pakollinen)
Sähköpostiosoitteesi ei näy sivuilla - ainoastaan sivuston ylläpitäjälle
Kotisivu: (vaihtoehtoinen)



Kommentti: [BBcode]