Elämä on palautunut vaalien jäljiltä normaaliksi: enää runsas puolet suunnittelemistani tekemisistä jää hyvien haaveiden asteelle. ;) Ehdin vaikkapa lukea hieman enemmän sekä itselleni että lapselle. Mies iloitsee kalenterini nykyisestä joustavuudesta varaamalla itselleen (oikeutetusti kyllä!) iltavapaita pursi- ja navigaatioseuran kursseja ja talkoita varten.

”Pitäisi tehdä”-asioiden pitkästä listasta ei minun luonteellani, perheellisenä, talollisena eikä varsinkaan sitkeillä ”tee-se-itse”-päähänpinttymillä varustettuna henkilönä vaalikiireiden mentyäkään mihinkään päästä: pitäisi korjata pihakalusteet (kaksi neljästä tuolista rikki ja pöytäkin öljyämättä) ennen kuin puutarhakausi kunnolla alkaa; pitäisi päättää mitkä kaikki julkisivut tänä kesänä maalataan ja millä maalilla (maalin hankinta), koska (telineiden vuokraus) ja kenen kanssa (asian sovittaminen talkooväenkin kalentereihin tai pidempi aika omiin); pitäisi kirjoittaa juttu Tampereen seudun arkkitehtien lehteen Muotopuoleen; pitäisi viimein saada asennettua omalle koneelleni Civilization-peli, jonka sain ihan mainiona yllärivalmistujaislahjana perheeltäni, mutta joka jäi ensin diplomityön tilaajaesittelyiden valmistelun, sitten koneen kovalevyn hajoamisen ja lopulta vaalienkin jalkoihin. Ajankäytössäni ei kertakaikkiaan ole aikoihin ollut sellaista puhtaasti itsekkääseen olemiseen varattua hetkeä, jonka olisin yhtä aikaa voinut ja halunnut priorisoida tietokonepelin pelaamiseen, varsinkaan kun se vaatii ensin asentamishommia ja suositeltavana esityönä vielä kovalevyn defragmentoinnin!

Yhtäkkiä hymyilyttää otsikon tahaton mielleyhtymä kirjasarjan otsikointiin: Tarzan, Tarzanin paluu... Tässä siis Kirsikan elämä ja Kirsikan elämän paluu. ;)

Ajankäytön priorisointi on todella kumma juttu. Käytän itse asiassa aika paljon aikaa ihmisten kanssa keskustelemisiin, lähinnä yhdistysharrastuksissa, nyt yhä useammin sähköpostissa, kaikkein mieluiten ex-tempore illan-(tai päivän-)istujaisissa, sattumalta tavattujen, ohimennen kylään tupsahtaneiden tai hetken mielijohteesta kutsuttujen tuttavien kanssa. Kaikenlaiset maailmanparantamisprojektitkin ovat vuosien varrella ajaneet mennen tullen ohi oman talon remonttien ja siivoamisten – jostakinhan on tingittävä, kun ei kaikkea ehdi, ja minä tingin sitten epänaiselliseen tapaan imuroimis- ja ikkunanpesukerroista. Tarjoamisista tingin harvemmin – sen verran karjalaisen emännän vikaa on sentään minussakin sukupolven takaa vielä, että tuomisitta sopii meille kyllä tulla, muttei taatusti syömättä tai vähintäänkin kahvittelematta lähteä... (Tukiryhmäkin jo tutustui tähän. Vaalienjälkeisen sunnuntain epävirallista palautetapaamistakin varten leivoin riemulla koko aamupäivän (piirasta, pullaa, sitruuna-salmiakkimuffinseja – sillä pakkohan niin outoa ohjetta oli kokeilla, ihan hyvä tuli) ja keitin puolen kylän verran hernekeittoa, ettei vaan kukaan joudu lähtemään meiltä nälkäisenä, jos vaikka vieraat viipyvät päivälliselle asti. Ja viipyiväthän he, kun piti auttaa tuhoamaan kaikki se ruoka... ;). )

Lopulta elämä vaalikampanjan keskellä ja sen jälkeen ei eroakaan kovin paljoa toisistaan. Normaalia elämää kaikki, tavallaan. Minuahan ahdistaa, jos ei yleensä koko ajan ole jotakin ajatteluttavaa ja mielekästä projektia menossa, joko työssä tai harrastuksissa. Eräällä tavalla vain priorisointikysymys sekin, onko projekti korjausrakentamista, seminaaripuheenvuoro (juuri eilen sain suureksi ilokseni pitää sellaisen Invalidiliiton esteettömyysseminaarissa), kokonaisen alueen kaavoittaminen vai vaalikampanja. Arkkitehdin työ on siitä palkitsevaa, että siinäkin pystyy parhaimmillaan vaikuttamaan ihmisten hyvinvointiin, ekologisuuteen ja muihin sellaisiin merkittäviin asioihin. Harrastuksena jatkan Härmälän liikenneprojektia, rakennussuojelu- ja kaavoitusasioiden seuraamista ja tarvittaessa niihin suoraan tai välillisesti osallistumista, uutena pientä yritystä pysyä kärryillä koko maakunnan asioista edes jollakin tavalla, Tampereen Vihreiden toiminnan ideoimista (syksyksi kaikille avointa kuukausittaista toimintaa!)... Viime viikolla minut valittiin miljoonanteen luottamustoimeeni mutta itselleni ensimmäiseen yrityksen hallitukseen ja ensimmäisen kerran puolueen mahdaatilla. Sen lisäksi olen vaalien aikana tutustunut Annaan, jonka kanssa on viritteillä pieni ”kestovaippoja TAYSin synnytysosastolle”-projekti. Jätevuoren vähentäminenkin alkaa pienistä askelista, vaikka sitten tuoreiden äitien rohkaisemisesta kokeilemaan kertakäyttövaippojen ohella tai sijaan käytännössä ihan yhtä helppoja harsoja...

Vähän tähän ajankäyttöönkin liittyen äitini kirjoittaa vaalien jälkeen:

"[...]Olen ollut aika lailla mukana hommassasi, vaikka täällä

etäällä - alkuun tykkäsin että tavoite oli ylimitoitettu ja että energiaa

hukkuu - mutta energiaa syntyy kun kulutetaan, kuin aikaa Afrikassa. Nyt

ajattelen, että kampanja on ollut kasvukausi Sinulle. Seuraavat kisat,

kunnallispolitiikassa ensin ja sitten neljän vuoden päästä- menevät vielä

paremmin, jos katsot ne tarpeellisiksi.”

... ja on ehkä sittenkin väärässä. Energia on, muuttaa muotoaan, mutta ei synny, kyse on vain siitä mihin ja miten sitä kohdistetaan. Rakkaudeksi muutettu energia lämmittää, ajatuksiksi muutettu kasvattaa, liikkeeksi muutettu vie päätä seinään tai matkaa eteenpäin, miten sitten ohjaus sattuu onnistumaan. Ajankäyttö on tekemisen prioriteettien asettamista. Ehkä onnikin, että aika on rajallista. Tai näyttää meistä siltä.