Se vähemmän fiksu arkkitehti

"Me arkkitehdit olemme fiksusti pysytelleet poissa politiikasta" julisti kokeneempi kollega puheenvuorossaan Tampereen arkkitehtuuripoliittisen ohjelman eli APOLIn laatimisen alkuvaiheen kutsuseminaarissa syksyllä. Yhteiskunnasta äärimmäisen kiinnostuneena arkkitehtina (ja tuolloin hyvinkin tuoreena kansanedustajaehdokkaana) nielaisin kerran jos toisenkin; pari vastalausettakin taisin niellä. Vaan toden totta, tänään saamassani uusimmassa AU:n eli Arkkitehtiuutisten numerossa julkaistiin koko maan kaikki eduskuntavaaleissa ehdolla olevat arkkitehtiliiton jäsenet. Sellaisia löytyi maasta tasan yksi: Kirsikka Siik. 

APOLI saatiin syksyn mittaan kasaan. Luonnos on ollut kansalaisten ja eri sidosryhmien nähtävillä ja kommentoitavana netissä ja nyt perjantaina on jälleen kutsuseminaarin vuoro. Tällä kertaa useampi puhujista näkyy olevan tuttuja "kilpailukyky"-työryhmästä, jossa itsekin osallistuin ohjelman laadintaan. Mitä tämä kertoo arkkitehtuuripolitiikasta? Ainakin sen, että arkkitehdilla työpanoksineen on ihan muuta annettavaa yhteiskunnalle kuin koristepilareita markettien sisäänkäyntien eteen. Ja sen, että arkkitehtuurilla ja kilpailukyvylläkin on paljon tekemistä toistensa kanssa.

Mielenkiinnolla odotan, mitä tällä kertaa lausutaan arkkitehtien ja politiikan yhteydestä.

 
< Edellinen   Seuraava >

Kommentteja

'Arkkitehtiuutisten numerossa julkaistiin koko maan kaikki eduskuntavaaleissa ehdolla olevat arkkitehtiliiton jäsenet...'

Aika uskomaton juttu. Hyvä Kirsikka!

Ja tosiaan: miten onkin niin, että kaupunkisuunnittelu lähtökohtaisesti on kustannuslaskelmoivaa (lyhyellä aikavälillä) ja asukas tuntuu olevan lähinnä 'reunaehto'?

Kommentoinut Ville, 02/26/2007 19:16

 1 
Sivu 1 1 ( 1 Kommentteja )
©2006 MosCom

Kommentoi: Se vähemmän fiksu arkkitehti...

Kirjoita kommenttisi:

Nimi: (pakollinen)

E-mail: (pakollinen)
Sähköpostiosoitteesi ei näy sivuilla - ainoastaan sivuston ylläpitäjälle
Kotisivu: (vaihtoehtoinen)



Kommentti: [BBcode]