Liikenne Turussa ja Tampereella

Tuoreita liikenneuutisia: Turussa arvioitiin elokuussa kansainvälisen asiantuntijaryhmän voimin kaupungin liikennettä ja yleistä edistymisestä "kestävän liikennejärjestelmän kehittämisessä". Hankkeen loppuraportti on juuri julkaistu. Alla on joitakin asiantuntijaryhmän keskeisimmistä havainnoista ja suosituksista.  

Kysymys kuuluu: mitä yhteistä on Turun ja Tampereen seuduilla? 

*  *  *

Turussa 21.-25.8.2006 tehdyn kestävän liikenteen vertaisarvioinnin loppuraportti on valmistunut. Kansainvälisen kestävän liikenteen asiantuntijaryhmän keskeisimmät havainnot ja suositukset ovat:

* Turun kaupungin ja ympäristökuntien välillä ei ole todellista maankäytön ja liikenteen suunnittelun koordinaatiota. Yhteistyön sijasta kunnat kilpailevat keskenään "hyvistä veronmaksajista". Kuntauudistus vaikuttaa tarpeelliselta.
* Riittämätön joukkoliikenne. Bussit ovat liian hitaita, vuorotiheys on liian harva ja informaatio ei ole riittävää. Tarvitaan runkolinjoja, joilla on tiheä vuoroväli. Liikennöintinopeutta tulisi parantaa lisäämällä joukkoliikenne-etuuksia kaduilla ja risteyksissä sekä paremmalla lippujärjestelmällä.
* Kävelijöiden ja pyöräilijöiden ongelmat. Kaupungin keskeisissä osissa kriittisiä osia kevyen liikenteen verkostosta puuttuu. Kaupungin on tarpeen toteuttaa kunnianhimoiset pyöräilysuunnitelmat. Tärkeät kohteet tulee tavoittaa jalan ja pyörällä ilman konflikteja autoliikenteen kanssa.
* Lisääntyvä ruuhkautuminen on kasvava ongelma. Ruuhkautuminen kasvaa väestönkasvun, talouskasvun, autonomistuksen kasvun ja kaupunkirakenteen hajautumisen takia. Kokemus osoittaa, että on hyödytöntä yrittää ratkaista ruuhkautumista rakentamalla lisää teitä. Kulkumuotojakaumaa tulee muuttaa siten, että julkisen liikenteen ja pyöräilyn osuus kasvaa ja autoilun osuus vähenee.
* Kaupunkikeskustan kilpailuasetelma. Turulla on miellyttävä kaupunkikeskusta, jossa Kauppatori, Kauppahalli ja Aurajoki ovat ainutlaatuisia laatutekijöitä. Ulkoisten kauppakeskusten ja keskustan välinen kilpailu on hyvin kovaa. Kaupunkikeskustan houkuttelevuuden ja kilpailukyvyn säilyttämisen tulee olla keskeinen tavoite. Saavutettavuuden tulee olla hyvä sekä autolla, julkisella liikenteellä, kävellen että pyörällä. Liian suuri autoliikenne aiheuttaa ruuhkautumista ja huonon ympäristön. Työmatkalaisia tulisi rohkaista luopumaan autosta ja käyttämään muita liikennemuotoja, joka vapauttaa tilaa ostosmatkoille. Kilpailu pelkästään autosaavutettavuudella on valmiiksi hävitty taistelu. Sen sijaan kaupunkikeskustan tulee vahvistaa ainutlaatuisia ominaisuuksiaan, kuten moninaisuutta, ilmapiiriä, kulttuuria, katuelämää ja laatua.

 
< Edellinen   Seuraava >

Kommentteja

Moi,
juu, nuo ovat kuin Tampereen arkkitehtuuripoliittisesta ohjelmasta - ts. kun lukee, mitä täällä pitäisi tehdä, kyseessä ovat vastaukset juuri samoihin ongelmiin. Huokaus.

Kommentoinut Ville, 01/22/2007 16:17

 1 
Sivu 1 1 ( 1 Kommentteja )
©2006 MosCom

Kommentoi: Liikenne Turussa ja Tampereella...

Kirjoita kommenttisi:

Nimi: (pakollinen)

E-mail: (pakollinen)
Sähköpostiosoitteesi ei näy sivuilla - ainoastaan sivuston ylläpitäjälle
Kotisivu: (vaihtoehtoinen)



Kommentti: [BBcode]