Talous on mielenkiintoinen asia ja hyvin oleellinen osa nykymyotoista yhteiskuntaa. Jotta ymmärtää, miten yhteiskunta toimii, on ymmärrettävä myös taloutta. Valtion tulojen ja menojen hallinta on eduskunnan oleellisimpia tehtäviä. Raha on kuitenkin vain työkalu, ei itseisarvo. Sillä, mistä tulot hankitaan ja mihin rahat käytetään, ohjataan osaltaan ihmisten ja yritysten toimintaa ja valintoja. Lopulta merkitsee vain se, mitä tehdään ja mitä siitä seuraa, onko elämä maapallolla niiden seurauksien jälkeen parempaa vai huonompaa.

Velkaantumista ei voi jatkaa

Valtion ja kunnan talous eroaa tokikin kotitalouksien tai yritysten arjen taloudesta monissa asioissa, mutta mitä enemmän olen asiaan tutustunut, sitä mukavampaa on huomata, että ihan normaalilla maalaisjärjellä pärjää varsin pitkälle.

Niin valtion kuin yksityiseenkin talouteen pätee sama perusasia: pidemmällä aikavälillä ei pidä syödä enemmän kuin tienaa. Velkaa voi ottaa hetkellisesti investointiin, joka pidemmällä tähtäimellä tuottaa jokop rahaa tai muuta hyötyä enemmän kuin velan maksu vie - tällä periaatteellahan esimerkiksi kotitalous ottaa velkaa asuntoon. Mutta jos joutuu toistuvasti ottamaan lainaa maksaakseen arjen ruokailun, on kyllä talous aika heikoilla. Ja niin on valtiollakin siinä vaiheessa kun velkaa tarvitaan arjen menojen eikä enää pelkkien investointien kattamiseen. (Lyhyen aikavälin poikkeuksia toki on, esim. taantuman aikaan velkaantuminen on ihan järkevää, jos velkataakka pysyy sillä tasolla, että talouden taas kohentuessa saadaan velkakin jälleen kohtuullisella ponnistuksella maksettua pois.)

Suomella on valtion velkaa n. 14400 euroa asukasta kohti. Se ei ole mahdoton summa (summaa voi verrata esim. henkilökohtaiseen asuntolainaan). Sen sijaan mahdoton on se tahti, jolla uutta velkaa otetaan. Suomi velkaantuu tällä hetkellä miljoonia euroja  lisää joka päivä (maaliskuussa 2011 n. 3 miljoonaa euroa/pv, mikä on itse asiassa vieläkin hurjempi tahti kuin valtion yli 8 miljardia euroa alijäämäiseksi tehdyssä budjetissa on oletettu). Tähän tahtiin ei voi pidemmän päälle jatkaa.

Hyvinvointi edellyttää onnellisuuden kasvua kulutuksen kasvun sijaan

Hyvinvointi ei voi ikuisesti perustua talouden, siis kulutuksen kasvulle. Kun perustarpeet tyydyttävä varallisuuden taso on saavutettu, kulutuksen kasvu ei enää lisääkään yhteiskunnan hyvinvointia vaan heikentää sitä. On siis korkea aika etsiä keinot, joilla vähennämme kulutusta säilyttäen silti kohtuullisen hyvinvointitason. Tarvitsemme myös mittareita, jotka mittaavat hyvinvointia paremmin ja kestävämmin kuin bruttokansantuote eli BKT. Onnellisuuden ja luonnonvarojen kulutuksen talouden ohella huomioivia mittareita on kehitetty useampiakin, tunnetuimpia vaihtoehtoisia mittareita mm. Genuine Progress Indigator (GPI) ja Happy Planet Index (HPI).

Myös valtion toiminnan ja politiikan tavoitteena tulee olla hyvinvoinnin ja onnellisuuden kasvattaminen. Raha on vaihdon väline, siis työkalu. Ei työkaluvaraston kasvattaminen äärettömyyksiin ole järkevä tavoite, vain se mitä työkaluilla lopulta saadaan aikaan on.

Verotus ekologisia ja eettisiä valintoja ohjaamaan

Jos (ja kun) ei näe taloutta kasvutavoitteiden täyttämänä pelinä, vaan enemmänkin osana yhteiskunnan arkisen toiminnan säätelyä, myös suhtautuminen sen ohjaukseen muuttuu: talouden mielenkiintoisin työkalu tai paremminkin toimintakenttä ei ole pörssi vaan verotus. Yksi oleellisimmista asioita, joista eduskunta päättää on verotus, jolla ohjataan osaltaan yhteiskunnan ja siihen kuuluvien ihmisten toimintaa. Vihreiden ja omana tavoitteenani on ohjata toimintaa siten, että ekologiset ja eettiset valinnat ovat mahdollisimman houkuttelevia ja siten, että mahdollisimman oikeudenmukaisesti pystyisimme jakamaan saavuttamamme hyvinvoinnin.

Omistajapolitiikka yhteiskunnalliseksi työkaluksi

Valtio käyttää valtaansa paitsi verotuksessa ja omien toimintojensa organisoinnissa myös omistajapolitiikassa, siis omistamiensa yhtiöiden toiminnan ohjauksessa. Kuluneella hallituskaudella valtio on ottanut sen linjan, että osakeyhtiöiden tekemisiin ei olevinaan puututa. Tämä on omistajan vallan väärinkäyttöä. Myös valtion on omistajana ymmärrettävä omistusten mukana tuleva valta ja vastuu.

(Teksti jäi tältä osin vielä hieman kesken, mutta palataan tarvittaessa aiheeseen!)