Olen kieltänyt miestäni heittämästä pois sanomalehtiä ennen kuin olen ehtinyt vähintäänkin selata ne. Lehtiä tuppaa kertymään pinoiksi pöydänkulmille. Siitä ne sitten siivotaan vieraiden tullen pussiin ja vaate- tai makuuhuoneen nurkkaan, jonne ne hiljalleen muumioituvat muinaisjäänteeksi.

Vanhojen lehtien lukemisessa on siinäkin toki oma hupinsa. Voi surutta harrastaa jälkiviisautta. Ja ihmetellä, miltä maailma näytti muutama vuosi sitten - vanhimmat "arkistosta" löytyvät lehdet ovat näköjään kesältä ja syksyltä 2006. Jotakin maailmanmenon oleellisuuksista kertoo se, minkälaiset jutut voi lukea myöhemminkin, mitkä suoraan hypätä yli. Urheilu ei mitä ilmeisimmin ole lainkaan oleellista, vanhat urheilusivut voi suoraan ylittää. Kukapa jaksaisi enää lukea kuka voitti formuloissa tai miten TamU tai Jarkko Nieminen, tuntemattomammista nimistä nyt puhumattakaan, menestyi 2006. 

Politiikka on myös melko turhaa - vihreät vaativat vanhemmuuden kustannusten jakamista, Tampereelle on juuri saatu valittua pormestari, Pirkkalassa pormestariasiaa vielä epäröidään. Koska itse vasta aloin tuolloin tarkemmin seurata politiikkaa, on hieman hämmentävää lukea näin jälkikäteen tuon ajan Aamulehden jutuista välittyvä demarien ja kokoomuksen välinen jännite. Jonkinlainen läpitunkeva kauna akselin murtumisesta, ja toisaalta usko siitä, ettei se mihinkään ole murtunut. Tavallaan olen itse tullut kuvioon vasta valtuutettuna, tuon ajan jälkitilanteessa. Vanhat lehdet auttavat ehkä joltakin osin ymmärtämään nykyisyyttä.

Kovasti 2006 spekuloidaan myös ruoan arvonlisäveron alennuksella. Miten tuntuvasti se tuleekaan auttamaan vähävaraisia! Toisin kuin tuloverojen alennus, joka ei auttaisi tulottomia lainkaan, ruoan hinnan aleneminen tukee eniten niitä, joilla on runsaimmin suita ruokittavana. Todistellaan miten veromuutokset ovat aiemminkin siirtyneet hintoihin 80- vai oliko se peräti 90-prosenttisesti (luin muuten tuolloin jo tiivistelmän siitä tutkimuksesta, johon edellisen tiedon välittäneessä artikkelissa viitattiin.  Siinä puhuttiin arvonlisäverojen korotusten siirtymisestä tuotteiden hintoihin, ei alennusten. Muistan miten ihmettelin asiaa tuolloin ainakin Karille ääneen, miten naivisti voidaankaan olettaa alennusten toimivan suoraan samalla kaavalla...) Ja kaupat lupaavat vuoden 2006 jutuissa auliisti, että toki alennus suoraan hintoihin laitetaan, ei jää keskusliikkeiden taskuun.

Jälkiviisaana tiedetään, että veroalepäätöksen pahin moka oli säätää siirtymäaika. Sen kuluessa kaupat korottivat hintoja reilusti enemmän kuin inflaation torjuminen tai mitkään indeksit olisivat edellyttäneet. Siirtymäajalla tuottajien tulot pienenivät, kaupan voitto-osuudet kasvoivat. Ja veroale, vaikka se suurelta osin hintoihin menikin, oli otettu jo kauan sitten hintojen korotuksissa huomioon. Käytännössä se siis jäi sittenkin kauppiaille, ei kuluttajille. Näin tehtiin tahtomatta hieno tulonsiirto veronmaksajilta (valtio) kaupan keskusliikkeille. Hohhoijaa. Ja nyt tehdään parhaillaan samaa ravintoille. Kampaajillehan on tuloja siirretty jo aiemmin, eikä tuostakaan veroalesta käsittääkseni kampaamo- ja parturipalvelujen kysyntä villiintynyt. Periaate hyvä, toteutus huono.

Yritän muistaa tulevaa elämää varten tästäkin oppimani: jos jokin esitys vaikuttaa huteralta, se todennäköisesti myös on sitä.