Käsittämätöntä miten vähän on tullut viime aikoina kirjoitettua blogiin. Ehkä siksi, että on tullut kirjoitettua suoria vastauksia erinäisiin kansalaisyhteydenottoihin. Aktiivisemmin poliittisissa kuvioissa olossa on se mukava puoli, että pääsee tosiaan aika ajoin käymään poliittista keskustelua tai ainakin tutustumaan erilaisiin näkökulmiin ja perustelemaan omaansa sitten kun on sellaisen muodostanut. Olen kyllä kovasti tykännyt tästä hommasta. Jos ehdin, palaan jossakin välissä uittotunneliin, josta on tullut paljon yhteydenottoja, ja muihinkin viime aikoina ajankohtaisilta tuntuneisiin asioihin. Mutta nyt kirjoitan vaihteeksi pyöräilystä. :)

* * *

Tunnettu pyöräilijöidenvihaaja (muissa asioissa kyllä ystävällinen ja mukava mies) Erkki Axén kysyi eilen yhdyskuntalautakunnassa pyöräilyasioista puhuessamme, onko pyöräilyn edellytysten parantaminen todella niin ehdottoman tärkeä asia. On se. Elämässä on kaksi tärkeää asiaa: se, että maapallo säilyy jälkipolvillekin elinkelpoisena ja se, että osaamme eläessämme olla toisillemme oikeudenmukaisia ja hyviä. Pyöräily on osa näitä tärkeitä asioita.

Ensisijainen syy pyöräilyn edistämisen tärkeyteen on luonto. Liikenteen osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on noin viidennes ja valtaosa siitä, yli 90%, syntyy tieliikenteestä. Vain paljain jaloin metsäpolulla kävely on päästötöntä, mutta pyöräilynkin päästöt ovat vähäiset: se mitä aiheutuu pyörän ja pyörätien rakentamisesta ja mahdollisten pyöräilyvarusteiden tuotannosta. 

Joukkoliikenne on toinen edistettävä asia, mutta paras päästövähennys saadaan aikaan, kun saadaan henkilöautoilija siirtymään kävelijäksi tai pyöräilijäksi. Tampereen keskustaan suuntautuvista, keskustasta lähtevistä ja keskustan sisällä tehtävistä henkilöautomatkoista (luvuissa ei käsittääkseni ole huomioitu keskustan LÄPI pysähtymättä kulkevaa liikennettä) muistaakseni noin neljännes on alle kilometrin ja 59% alle 5 km matkoja. 

Alle kilometrin matkat, käytännössä monien kohdalla vielä huomattavasti lyhyemmät, ehkä parinsadan metrin matkat, ovat potentiaalisia kävelymatkoja. Sen sijaan kaikki alle 5 km matkat ovat potentiaalisia pyörämatkoja, kun vaan pyöräreitit ja pyöräilyn olosuhteet ovat kohdallaan. Kööpenhaminassa pyörä on autoa nopeampi kulkuväline peräti 5 km säteellä ydinkeskustasta. Meillä säde ei ole noin suuri, mutta silti pyörä on nopeudessaan kilpailukykyinen kulkuneuvo erityisesti ruuhka-ajan työmatkaliikenteessä. Tai siis voisi olla, jos pyöräilyyn yhtään panostettaisiin.

Jos näistä edellä mainituista Tampereen keskustaan suuntautuvista polkupyöräilyn kannalta kilpailukykyisen mittaisista matkoista edes viidennes tehtäisiin auton sijaan pyöräillen, keskustan moottoriliikenne ja samalla pysäköintipaikkatarve vähenisi jo 12% nykyisestä ilman, että keskustan työssäkäynti- tai asiointimäärät ja siten se paljon puhuttu elinkeinoelämän kilpailukyky putoaisivat lainkaan. Itse asiassa voisi olettaa käyvän päinvastoin: pyöräilijäthän eivät lähde kesken päivän lounaalle tai työpäivän jälkeen ostoksille toiselle puolen kaupunkia, vaan asioivat reittinsä varrelle osuvissa liikkeissä. Mitä todennäköisimmin elinkeinoelämäkin pyöräilyn edistämisestä vain piristyisi. Ja tosiaan, mitä kaikkea kivaa voisimmekaan tehdä kaikella sillä pysäköintipaikoilta vapautuvalla tilalla? Lisää puistoja? Toreja? Lisää asukkaita keskustaan?

Toinen syy (tai oikeastaan jo kolmas, jos tämä elinkeinoelämän etu laskettiin jo toiseksi syyksi...) pyöräilyn edistämiseen on terveyden tuoma hyvinvointi. Pyöräilykuntien verkoston arvion mukaan työmatkapyöräilyn lisääntymisellä saavutettaisiin paitsi yleiskuntoa myös huomattavat säästöt terveyskuluissa työntekijöiden sairastelusta johtuvien poissaolojen vähentyessä. Terveyskuluissa säästäjiä olisivat siis sekä yritykset, kaupunki että ihmiset itse. Aktiivisen työmatkapyöräilyn (jonka mahdollistaminen siis on omalta osaltani tämän pyöräilyn edistämisen ykköstavoite) tuoman paremman terveyden ja yleiskunnon on arvioitu myös osaltaan pidentävän työuria, kuten valtioneuvostonkin asettamana tavoitteena on.

Erkki Axénin mielestä pyöräily pitää kieltää, jotta näkövammaisten ja vanhusten on hyvä kävellä Hämeenkadun jalkakäytävillä. Tavoite on hyvä, mutta ajateltu keino tavoitteen kannalta väärä. Aluksi mainitsemaani oikeudenmukaisuuden tavoitteeseen kuuluu, ettei toisen liikkumisen helpottaminen saa olla toisen liikkumisen estämistä. On etsittävä kompromissit, joiden avulla me kaikki liikennetarpeinemme mahdumme kaupungin kaduille. Siis myös henkilöautot niiltä osin kuin niille tarvetta on.

Jotta jokainen voisi löytää kulkemiseensa sopivimman reitin, olisi hyvässä tapauksessa oltava tarjolla erilaisia reittivaihtoehtoja, osa tavallistakin paremmin näkövammaisille sopivia, osa tavallistakin paremmin pyöräilijöille sopivia. Pyörällä ei tarvitse päästä joka paikkaan, mutta pyöräilijällekin pitää olla tarjolla järkevä ja katkeamaton reitti tärkeimpien paikkojen välille. Niissä paikoin, kuin eri kulkijoiden reitit on sovitettava samalle katuosuudelle, kaikkien etu on että jokainen liikkuu liikennemuotonsa kannalta tarkoituksenmukaisella väylällä ja sallitut liikenneväylät merkataan selkeästi. Ei pyöräilijöiden paikka ole kävelijöiden keskellä, mutta reittitarve on keskustan ja erityisesti Hämeenkadun osalta silti sama, kun kulkumahdollisuuksia Tammerkosken yli ja radan ali tai yli on toteutettuna ja toteutettavissa vain rajallinen määrä. Hämpillä pitää saada pyöräillä, sillä se on osa pyöräliikenteen loogista ja opastettuakin pääreitistöä. Mutta ei jalankulkijoiden seassa tarvitse saada pyöräillä. Vilkkaimpien kulkureittien varrella - juuri sellaisilla kuin Hämeenkatu - nimenomaan pyöräilyn erottaminen jalankulusta parantaa turvallisuutta, erityisesti näkövammaisten turvallisuutta, mutta vähentää osaltaan myös hitaasti liikkuvien vanhusten liikenteessä kokemaa turvattomuutta.

Eilen kerroin Yhdyskuntalautakunnan kokouksessa ääneen viime aikoina pyörittelemäni ajatuksen viime kesänä kokeiltuja jalkakäytävästä erotettuja pyöräkaistoja toimivammaksi ratkaisuksi: muutetaan Hämeenkatu näin ensivaiheessa henkilöautoliikenteelle yksisuuntaiseksi (myöhemmin ehkä joukkoliikennekaduksi, se vaihtoehtohan on jo keskustelussa ja edellisen valtuuston Hämpin parkin rakentamiseen sidottuna pontena hyväksymä!). Näin moottoriajoneuvoliikenteeltä vapautuu yksi kaista, jonka leveys voidaan käyttää autokaistojen tasoon kummallekin sivulle osoitettaviin (ja asfaltoitaviin, kiveyksellä kun on sohjokelillä hengenvaarallista ajaa) yksisuuntaisiin pyöräkaistoihin. Ajoradan tasossa pyöräilijöillä olisi sujuva oma väylä ilman tarvetta puikkelehtia hankalasti jalankulkijoiden välissä. Näkövammaisille ratkaisu olisi ihan yhtä hyvin havaittavissa kuin ajoradan reuna aina. Jalkakäytävällä liikkujien ei tarvitsisi varoa miltä puolelta pyöräilijä mahdollisesti suhahtaa ohi. Ja autokaistalta vapautunutta katuleveyttä jäisi pyöräkaistoilta vielä ylikin, loppu voitaisiin käyttää vaikka jalankulkualueen leventämiseen. Jokunen parjatuista terasseistakin ehkä paremmin mahtuisi katukuvaan.

No, en saanut suoraa vastausta olisiko ratkaisu toimiva. Kaupungilta juuri Pirkanmaan liittoon siirtymässä oleva liikenneinsinööri Reijo Väliharju vastasi jotakin sen tapaista, että tarvitaan uusia ja luovia ratkaisuja, koko kadun järjestelyt on tosiaan mietittävä uudelleen. Niin, tämähän oli jonkinlainen yritys siihen suuntaan. Hämeenkadun muuttaminen kokonaan joukkoliikennekaduksi ei oikeastaan muuttaisi pyöräilyn osalta mitään. Ja yksi vaihtoehto olisi tietysti muuttaminen Stockan päästä peräti kävelykaduksi, mutta silloin menisivät kyllä totutut joukkoliikennereitit uusiksi - mikä ei sekään olisi mitenkään mahdoton vaihtoehto, päinvastoin antaisi ihan uusia ulottuvuuksia keskustan kehittämistyölle.

Saa kommentoida.

* * *

ps. kommentointi tapahtuu joko klikkaamalla blogikirjoituksen otsikkoa, jolloin kommentointiruutukin tulee näkyviin TAI kirjoittamalla henkilökohtaista sähköpostia yhteystietosivulta löytyvää osoitteeseen TAI soittamalla. Blogin kommentoiti on siinä mielessä paras tapa, että mahdollinen keskustelu on muidenkin osallistuttavissa...