Sain tänään luettavakseni Etelä-Alvarin (Etelä-Tampereen asukasosallistumisryhmän) kirjasto- ja ikäihmisten palvelujen alatyöryhmien muistion. Kirjastopalvelujen "kehittäminen" erityisesti mietityttää. En ollut kirjastotyöryhmän tapaamisessa, siksi ehkä en ymmärrä miksi pitäisi luoda "aluekirjasto". Onneksi asukkaiden mielipiteeksi oli sentään kirjattu, että aluekirjasto ei saa tarkoittaa nykyisten sivukirjastojen lakkauttamista vaan uutta kirjastoa näiden lisäksi.

Kirjaston pitää olla lähellä kotia. Miksikö? Että sinne tulisi mentyä helposti ja usein. Että voisi käväistä vaikka päivittäin lukemassa lehtiä. Että ei olisi kynnystä käväistä vaihtamassa lainassa olevat kirjat uusiin. Että ehtisi kirjastoon vielä viime minuutillakin, kun tajuaa eräpäivän olevan käsillä tai loman alkamassa. Ennen kaikkea, että lapsi voisi mennä kirjastoon turvallisesti kotoa kävellen.

Kirjaston hyvä sijainti on koulun yhteydessä tai sen lähellä. Miksikö? Että kirjaston materiaalit olisivat koululaisten käytössä sekä koulujuttuja että harrastuksia ajatellen. Että kirjastoon olisi helppo piipahtaa koulumatkalla. Että sekä koulun ja kirjaston tilat olisivat joustavasti käytettävissä asukkaiden kokoontumistarpeisiin ja iltojen harrastustoimintaan. Että ekaluokkalaiset voisivat jatkossakin olla ylpeitä omasta kirjastokortista ja viikoittaisista vierailuista kirjastoon, josta kukin saa lainata viikon "pulpettikirjan". Että opettajat ehtisivät viedä oppilasryhmät kirjastokäynneille peruskoulun myöhemmilläkin luokilla ilman työläitä ja monimutkaisia aikataulujärjestelyjä. Miten koululainen menee kirjastoon, joka on naapurikaupunginosassa vaihdollisen bussiyhteyden päässä?

Entä koulu sitten, missä se sijaitsee? Jos en toistaiseksi ymmärrä aluekirjaston autuutta, en kyllä ymmärrä viime aikojen hinkua lakkauttaa koulujakaan. Juu, ymmärrän kyllä, että lapsiperheet muuttavat Tampereen naapurikuntiin ja oppilaita on joissakin kouluissa vähemmän kuin ennen. Silti tuntuu kohtuuttomalta tämä vimma hakea säästöjä. Kuinka paljon lopulta säästetään siinä, että ala-asteikäisen koululaisen koulumatka muuttuu pitkäksi ja vaaralliseksi? Ehkä lasta suojelevat vanhemmat alkavat kuljettaa jälkikasvua autolla. Ehkä syntyy enemmän liikennettä, tarvitaan enemmän parkkipaikkoja, kaistoja, eritasoliittymiä ja alikulkutunneleita. Mitä jos muutos vaikuttaa muuhunkin kuin koulumatkaan? Meluun, turvallisuuteen, viihtyisyyteen, sosiaalisten kontaktien mahdollisuuksiin, oman asuinalueen ja sen ihmisten tuntemiseen... Koulun ryhmäkoko vaikuttaa palkattavien opettajien ja tarvittavien koulutilojen määrään. Mitä vähemmän ryhmiä, sitä vähemmän tiloja ja opettajia, sitä suuremmat säästöt. Mutta miten lasketaan kääntöpuolen hinta? Otettaisiinko käyttöön ympäristöarvoluku ja onnellisuusindeksi?

Ala-asteen koulun pitää sijaita lähellä kotia. Miksikö? Että lapsi voisi kulkea sinne itse, kävellen, turvallisen koulumatkan. Että koulukaverit olisivat lähiympäristöstä ja helposti tavattavissa vapaa-aikanakin. Että vanhemmatkin olisivat lähiympäristöstä ja tuntisivat niin koulun kuin toisten oppilaiden vanhemmatkin. Että koulun ympäristöön muodostuisi "kylä" kaupungissakin.

Koulujen lakkautusuhka leijuu yhtäkkiä useiden kaupunginosien päällä. Kun Muotialan vanhemmat älähtivät, siirtyi oppilaiden pakkosiirrätysuhka yhtäkkiä Järvensivuun. Nyt älähtävät Järvensivun vanhemmat, oikeutetusti. Mistäköhän seuraavaksi yritettäisiin siirtää ala-astelaisia Nekalaan, johon tarvitaan lisäoppilaita? Ehkä tästä keskustellaan seuraavaksi Etelä-Alvarissa. Tai sitten kymmenittäin eri kaupunginosia käsittävän alueen asukasosallistujaryhmälle annetaan jälleen mietittäväksi vuosittaisen 5000 euron aluerahan käyttämisen kaltaisia oleellisia tehtäviä.