Matkailuliikenteestä

Istuin aamupäivän GoTampereen eli entisestä kaupungin matkailutoimistosta yhtiöittämällä synnytetyn osakeyhtiön hallituksen kokouksessa. Harvinaisen hyvä kokous sai minut pohtimaan yritystaloudellisten asioiden lisäksi muun muassa matkailun liikenteellistä puolta. Tampereen markkinointiin matkailukohteena halutaan lisäkierroksia, mutta missä asuville Tamperetta tulisi erityisesti mainostaa?

GoTampereen toimitusjohtajan sinänsä mainio ajatus on markkinoida kaupunkia lentomatkustajille. Ensisijaisesti kyse on lentomatkailijoiden houkuttelemisesta tänne niistä kohteista, joihin Pirkkalasta lentävät halpalentoyhtiön lennättävät toiseen suuntaan suomalaisia (Lontoo, Riika jne.), mikä on tietysti siinä mielessä positiivinen asia, että on tuhlausta lennättää koneita puolityhjinä, jos yhden maan matkailijoista ei kone täyty... Mutta onko sittenkään ekologisessa mielessä mitään laitaa, että kaupungin matkailuponnistuksissa panostettaisiin LENTOmatkailuun, kun valittavana olisi lähimatkailua ja vaikkapa rautatiematkailuakin? Tampere haluaa tietysti majoittaa ja syöttää matkailijan ja tarjota matkailuelämyksiä, mutta onko elinkeinoelämän kannalta lopulta paljonkaan väliä sillä, tuleeko matkailija lentäen Lontoosta vai junalla Joensuusta?

Sanoin tämän ääneenkin ja perustelin vielä, miksi haluaisin Tampereen kaupungin ja sen omistaman matkailuyhtiön panostavan pidemmän tähtäimen matkailumarkkinoinnissa lentomatkailua ennemmin matkailun ympäristövaikutusten minimointiin, lähimatkailuun ja seutukunnan ekologisten matkailuvaihtoehtojen markkinointiin. Luonto ja maapallon elinkelpoisuuden säilyttäminen on tietysti ensimmäinen ja tärkein motiivi, mutta on muutakin: ei matkailubisneksessä kannata hakea siivuaan siitä, mitä kaikilla muillakin on. Globaali maailma samanlaistuu hälyttävää vauhtia, joka paikassa voi matkailla suunnilleen samoin. Kun maailmalta kantautuu hämmästyttäviä uutisia esim. USAn autoteollisuuden kriisistä kuluttajien ekotietoisuuden vietyä suurikulutuksisilta autoilta äkisti ostajat ja asuinihanteiden vaihduttua omakotimattojen maailmasta tiiviisiin keskustoihin kävelyetäisyydellä kodista sijaitsevine palveluineen, eikö olisi jo aika panostaa matkailussakin siihen, että Suomeen, Pirkanmaalle ja nimenomaan Tampereelle voisi tulla tuntematta suurempaa syyllisyyttä matkailun päästövaikutuksista? Jos kuluttajien ekotietoisuus ja halu vaikuttaa valinnoillaan on äkisti kasvanut räjähdysmäisesti jenkeissä, miksi se ei tekisi niin Euroopassa ja Suomessakin? Jos nyt kaupungin GoTampereen omistajana ja suurimpana rahoittajana on valittava mihin ponnisteluihin panostaa, eikö kannattaisi panostaa jo hyvissä ajoin matkailun tulevaisuudessa halutuimpiin asioihin ja niiden esilletuomiseen? Hämmästyksekseni sain ajatuksilleni jopa varovaista vastakaikua... Toki tuttua naljailua myös, jonkin heiton tyyliin, että pitäisi varmaan kieltää tulemasta kaupunkiin muulla kuin pyörällä.

Maailma ei ole toivoton. Tänään tajusin, että matkailutoimiston hallituksen jäsenenäkin voi osaltaan yrittää vaikuttaa vaikkapa liikenteeseen.

 
< Edellinen   Seuraava >

Kommentteja


Sivu 1 0 ( 0 Kommentteja )
©2006 MosCom

Kommentoi: Matkailuliikenteestä...

Kirjoita kommenttisi:

Nimi: (pakollinen)

E-mail: (pakollinen)
Sähköpostiosoitteesi ei näy sivuilla - ainoastaan sivuston ylläpitäjälle
Kotisivu: (vaihtoehtoinen)



Kommentti: [BBcode]