Eroon vaalirahoituksen tarpeesta

Aamulehti julkaisi sunnuntaina 15.6. edelleen käytävään vaalirahoituskeskusteluun liittyvän yleisönosastokirjotukseni. Alla Hesarin yleisönosastoa varten vielä tuosta ekasta versiosta hieman tiivistämäni teksti.

 * * *

Vaalirahoituksen epäkohtien korjaamiseksi on ehdotettu istuvan eduskunnan erottamista, täysin vapaan vaalirahoituksen sallimista tai euromääräisen ylärajan säätämistä tukisummille. Itse olen ihmetellyt, miksei puhuta syistä vaan seurauksista.

Kohtuuttoman suurten ja siksi yhdistysten nimiin piiloteltujen vaalitukien antaminen lähtee suoraan tarpeesta: vaaleissa ei pärjää ilman massiivista näkyvyyttä, jota taas ei saa ilman rahaa. Vaikka työtön yksinhuoltaja tai työkyvyttömyyseläkeläinen ieluusti otettaisiin ehdokkaaksi, hän ei pääse eduskuntaan yksinkertaisesti siitä syystä, ettei hänellä ole varaa mainoskampanjaan. Sen sijaan varaa on hyväpalkkaisilla ja niillä, joille on suhteita tarkoitusperiään mieluusti rahalahjoituksin ajaviin tahoihin. Jos tätä asiaa halutaan muuttaa, pitää muuttaa mainostuksen tarvetta, siis ehdokkuudesta kansalle tiedottamisen tapaa.

Uusi toimintatapa voisi olla vaikka tämä: sovitaan yhteisesti vaaliasioista tiedottamisen tapa, esim. joka kotiin puhelinluettelon tapaan jaettava eduskuntavaaleissa valtien ja kunnallisvaaleissa kunnan kustantama ehdokasesittelyvihkonen. Lisäksi voitaisiin sallia yleisönosastokirjoittelu ja tarjota nettisivupohja, johon itse kukin ehdokas voisi tuottaa sisältöä sielunsa kyllyydestä. Kaikki muu kuin sovitulla tavalla tapahtuva mainostus ja tiedotus kiellettäisiin.

Näin jokainen ehdokas olisi mainostuksen suhteen täsmälleen samalla viivalla eikä naaman näkyvyys olisi kiinni sen paremmin henkilökohtaisesta varallisuudesta kuin saaduista yritysten tai ammattijärjestöjen lahjoituksistakaan. Kansalaisten olisi helppoa ja selkeää hankkia tietoa ehdokkaista, kun kaikkien esittelyt olisivat yhdessä ja samassa paikassa. Systeemi olisi myös oikeudenmukainen nouseville aatteille: näkyvyyttä saisi yhtä lailla pienen kuin isonkin puolueen ehdokkaana, kun rahoitus ei tulisi suhteessa puolueen aiempaan vaalimenestykseen ja edustajien määrään. Kun mainostustarve olisi pienempi, voitaisiin kaiken muun lisäksi vieläpä vähentää puoluetukia.

Kirsikka Siik

varapuheenjohtaja

Tampereen vihreät

 
< Edellinen   Seuraava >

Kommentteja


Sivu 1 0 ( 0 Kommentteja )
©2006 MosCom

Kommentoi: Eroon vaalirahoituksen tarpeesta...

Kirjoita kommenttisi:

Nimi: (pakollinen)

E-mail: (pakollinen)
Sähköpostiosoitteesi ei näy sivuilla - ainoastaan sivuston ylläpitäjälle
Kotisivu: (vaihtoehtoinen)



Kommentti: [BBcode]