Tunneli, part II

Kirjoitin eilen Tampellan pitkästä tunnelista. Joudun palaamaan aiheeseen pohdittuani Tampereen liikennettä edelleen illalla ennen nukahtamista. (Juu, huvinsa kullakin... ;) )

Tulin siihen tulokseen, että olen ollut ajatuksissani hieman liian yksioikoinen ja kärkäs kritisoimaan. Paasikivi-Kekkosentien liikenteen ongelma ei ole keskustan ohitus, vaan keskustan ja Länsi-Tampereen ja lännen puoleisten lähikuntien välinen liikenne. Tunneli siis sittenkin ratkaisee osan ongelmaa: kun liittymiä keskustaan ei ole, tunnelin valitsevat reitikseen vain ne, jotka todella ovat menossa ohi, jolloin heidän liikenteensä sujuvoituu. Kyllähän tämä ilmeisesti sittenkin on valtion liikennerahojen käyttötarkoitusten mukaista. Tietysti edelleen voidaan kritisoida sitä, onko tämä nyt todella yksi niistä tärkeimmistä ja ensisijaisimmista hankkeista, joille valtion tulisi rahaa myöntää... Mutta se on jo asia erikseen.

Tunnelihankkeessa on selvää, että liikenneyhteys idästä keskustaan ja keskustasta länteen pitää olla jollakin tavalla järjestettynä edelleen. Ennen idän suunnasta Paasikivi-Kekkoselta Hämeenpuistoon tai Sepänkadulle suuntautunut liikenne siirtyy näin keskustan sisälle. Lännestä Hämeenpuistoon tai Sepänkadulle suuntaava liikenne pysyy edelleen maanpäällä ja nykyisillä reiteillään. Kun em. liikennevirrat saadaan seulottua pois tunnelin liikenteestä, jäljelle jää tosiaan sujuvammin kulkeva ohitusliikenne. Kun puolestaan ohitusliikenne ei ole rasittamassa enää maanpäällistä katuverkkoa, keskustan kaupunkirakennetta voidaan jatkaa rakentamalla Ranta-Tampellan alue.

Ongelman todellinen syy, yksityisautoliikenteen määrä, ei tunnelilla ratkea. Niin kauan kun liikkuminen paikasta toiseen on välttämätöntä mutta yksityisautoilulle ei ole varteenotettavia vaihtoehtoja, ajoneuvoliikenteen määriä ei pystytä karsimaan. Parempi ratkaisu kuin tunneli olisi rakentaa Tampereelle raideliikennettä, ensiksikin toimiva lähijunaliikenne Nokian ja Ylöjärven suuntiin, toisekseen kattava katuratikkaverkosto. Ennen kaikkea tulee panostaa alueiden suunnitteluun ja rakentamiseen niin, ettei LIIKENNETARVE lisääntyisi. Kaupungin kasvupaineiden ratkaisun yrittämisessä Nurmi-Sorilan tapaisella kaavoituksella kerjätään vain verta nenästä - taas muutama tuhatta uutta autoilevaa perhettä.

 
< Edellinen   Seuraava >

Kommentteja


Sivu 1 0 ( 0 Kommentteja )
©2006 MosCom

Kommentoi: Tunneli, part II...

Kirjoita kommenttisi:

Nimi: (pakollinen)

E-mail: (pakollinen)
Sähköpostiosoitteesi ei näy sivuilla - ainoastaan sivuston ylläpitäjälle
Kotisivu: (vaihtoehtoinen)



Kommentti: [BBcode]