Toimittaja Kari Huoviala syyttää Halosen uudenvuodenpuhetta pölhöpopulismista. "Vaikka kansantulo on kasvanut, eivät väestöryhmien väliset hyvinvointierot ole hävinneet" pahoitteli presidentti puheessaan, ja Huoviala kysyy: "Tarkoittiko Halonen todella sitä, mitä sanoi? Pitäisikö hyvinvoinnin häneen mielestään tosiaan jakautua tasan kaikkien suomalaisten kesken? Onko hänen ihanteenaan yhteiskunta, josta hyvinvointierot on hävitetty?"

Tässä kohdassa putoaa maalaisjärjellä ajatteleva kaupunkivihreä toimittajan kärryiltä. Mitä toimittaja puolestaan tarkoittaa? Miten hyvinvoinnin sitten pitäisi jakautua, jos ei kaikille? Kuka meistä ei olekaan oikeutettu hyvinvointiin - ja kuka siitä saa päättää? Jätettäisiinkö hyvinvoinnin ulkopuolelle ne, jotka ovat liian heikkoja muruista taistelemaan, vai valittaisiinko jollakin muualla perusteella? Ehkä kysymysten pointti onkin sanassa tasan: että jakaa pitäisi kyllä kaikkien suomalaisten kesken, mutta jotenkin muuten kuin tasan?

Jään miettimään, mikä toimittajan mielestä mahtaa olla hyvinvointia. Jos se on synonyymi rahalle, sitä tuskin voi oikeudenmukaisesti jakaa tasan. Huoviala lopettaakin pääkirjoitussivun Lisäpöytäkirja -palstansa näin "Reaalimaailmassa ei ole mahdollista hävittää hyvinvointieroja. Sen sijaan politiikan keinoin voidaan kyllä huolehtia riittävästä perusturvasta ja tasoittaa lähtökohtien eroja. Muuten elämä on jätettävä ihmisten itsensä elettäväksi." Mutta mitä muuta perusturvasta huolehtiminen ja lähtökohtien tasoittaminen politiikan keinoin on kuin yritys jakaa hyvinvointia, siis hyvinvointierojen tasaamista?

On pakko miettiä omaakin käsitystä hyvinvoinnista. Mitä se minulle on? Minun käsityksissäni ei ainakaan rahaa. Raha on työkalu, vaihdon väline. Sillä hankitaan asioita, joita hyvinvointiin tarvitaan: ruokaa, koti, lääkkeitä, palveluja... mitä nyt kenenkin hyvinvointi kulloinkin edellyttää. Elämän perustarpeiden lisäksi hyvinvointia on ihmisarvo ja itsemääräämisoikeus, oikeus tuntea itsensä arvokkaaksi, rakastetuksi ja tarpeelliseksi sellaisena kuin on. Hyvinvointia ei ole se, että pyritään poimimaan rusinat pullasta ja elämään muiden siivellä tai kustannuksella silloin, kun kyvyt enempäänkin riittäisivät. Eikö jokaisen meistä pidä voida hyvin ja osallistua hyvinvoinnin jakamiseen?

Raha ei jakaudu tasan. Ei muukaan materia, ei oppi eikä edes äly. Hyvinvoinnin eroja ei silti tarvita. En minä ole kateellinen Jorma Ollilalle hänen suuresta palkastaan - ei minusta (ainakaan toistaiseksi ;) ) ole ollut kansainvälisen firman toimitusjohtajaksi. Mikään ei varmaankaan olisi estänyt pyrkimästä sellaiseksi, olen vaan valinnut hieman väärän alan ja ollut ehkä kiinnostunut vääristä asioista ja ihmisistä. Käsittääkseni voimme Jorman kanssa kumpikin oikein hyvin, molemmilla on kaikkea mitä tarvitsee ja paljon enemmän. Välillämme ei ole hyvinvointieroa, vaikka varallisuusero onkin. 

Voisin ehkä omaa hyvinvointiani parantaakseni ruveta tekemään 80 tai 60-prosenttista työaikaa. Saisin vähemmän rahaa, mutta olisin ehkä jossakin määrin tyytyväisempi. Työnantajani ei kuitenkaan olisi tyytyväinen; työtä on tällä hetkellä lähes enemmän kuin ehdin tehdä eikä muita sitä tekemään tarpeeksi. Jaan siis hyvinvointia tinkimällä omastani hieman työnantajan hyvinvoinnin eteen. (Saan yhdestä asiasta tinkimisestä toisaalta rahallisen korvauksen lisäksi myös hyvinvointiani toisella tavalla ylläpitävää henkistä tyydytystä. Pidän tällä hetkellä työstäni taas kovastikin. Kun lapsi oli vuodenvaihteesta tähän päivään saakka Emolassa eli Helsingin mummolassa, tein päin vastoin normaalia pidempää työpäivää, en vain malttanut lähteä kotiin töiltäni... Hullu!)

Reaalimaailmassa tarpeemme ovat erilaisia. Hyvinvointi ei ole kaikille sama asia. Ihmiskunta ei koskaan tule onnelliseksi jakamalla tasan. Onnellisia olisimme, jos osaisimme jakaa tarpeen mukaan ja tyytyä kukin omalla osallamme kohtuuteen.