(Tori -lehden kolumni 31.10.2007)

Useita keskustakatuja koskeva talvipyöräilykielto astuu voimaan marraskuun alusta. Toimenpide on nurinkurinen: terassien tyhjennyttyä ja jalankulkijoiden vetäytyessä kaduilta sisätiloihin, juuri kun pyöräilijäkin yhdistetylle jalankulku-pyörätielle mukavasti mahtuisi, kielletään sillä pyöräily kokonaan. Autoilija tai jalankulkija tuskin eroa huomaa, mutta pyöräilijä hämmentyy. On etsittävä uudet reitit tai jätettävä pyörä kotiin.

Kiellon tarkoituksena tuskin on estää keskustassa pyöräilyä tai kannustaa pyöräilijöitä auton rattiin. Kyse on yksinkertaisesti rahasta: jalkakäytävien auraus ja hiekoitus kuuluu kiinteistöille, vastuu pyöräteistä sen sijaan kaupungille. Kieltämällä pyöräilyn kaupunki säästää rahaa.

Talvella pyöräilijän paikka on siellä, missä muulloinkin pyörätien puuttuessa: ajoradan oikeassa reunassa. Vähemmän pyöräileviä autokaistalla pyöräily pelottaa - ei vain talvella vaan aina. Kun pelottaa, pyöräillään lainvastaisesti jalkakäytävällä. Kun pyöräillään jalkakäytävällä, jalankulkijoita pelottaa. Pelko rajaa kaikkien elintilaa.

Mitä tapahtuisi, jos pyöräilyn sijaan kiellettäisiinkin yksityisautoilu osaksi vuotta Hämeenkadulla, Itsenäisyydenkadulla ja Koskikeskuksen edustalta Hatanpään valtatiellä? Autokaista suuntaansa varattaisiin pyöräilijöille toisen jäädessä joukkoliikenteelle. Mistä autoilijat hakisivat korvaavat reitit? Jäisikö auto kotiin vai rikottaisiinko sääntöjä luottaen siihen, ettei kukaan valvo? Kysyttäisiinkö nimerkillä yleisönosastossa, miksi keskustaan tarvitsee ylimalkaan autoilla, kun sitä voi tehdä huvikseen vapaa-ajalla, jossakin laidemmalla kaupunkia?

Päätös siitä mitä ja milloin kielletään on puhtaasti poliittinen.