Luomu

"Mielikuvatasolla luomun rasitteena on yhä maailmanparannus ja viherpiiperrys", kirjoittaa Olli Harma Markkinointi&Mainonta-lehden nettiartikkelissa.

On tavallaan aika surullista, että tiedostavasta kuluttajuudesta muodostuu yhtään kenenkään pienessä päässä imagollinen rasite. Eihän negatiivisia vaikutuksia ole tuomassa se, joka valinnoillaan yrittää vaikuttaa maailman puhtauteen, eettisyyteen, reiluuteen ja tuotantoeläinten elinoloihin, vaan se, joka ei edes tule ajatelleeksi näihin asioihin vaikuttavansa.

On ihan yhtä surullista, että tavalliselle kuluttajalle ei ole tarjolla kattavaa tietoa kuluttamisen vaikutuksista maailman menoon. Mielikuvatasolla idiootin leiman kantaa se, joka suostuu maksamaan tuotteesta nelin- tai nelitoistakertaisen hinnan, ei se, jonka kulutus aiheuttaa Kiinan keltaisen joen saastumisen elinkelvottomaksi tai kemikaalien kulkeutumisen omankin lapsen elimistöön.

On kaikkein surullisinta, jopa raivostuttavan typerää, että ihmisyhteisö ei vieläkään kykene tekemään globaaleja päätöksiä, joilla asioita korjattaisiin, vaikka kehityskulut ovat asiantuntijoiden monin tutkimuksin osoittamina nenän edessä paperillekin painettuna. Näin on jälleen käymässä Balillakin. On tärkeämpää saada "hetimullekaikkitänne" kuin "edesjotakinmyöslapsenlapsenlapsilleni". Tää maailma on surullinen tapaus.

ps. En ole tämän idiotismin yläpuolella, omakin kulutukseni on hyvistä yrityksistäni huolimatta edelleen kestämätöntä. Oleellisen tiedon hankkiminen ja ekosysteemin kannalta edullisimpien päätösten tekeminen edes perhekohtaisella tasolla näyttää olevan käsittämättömän vaikeaa.

 
< Edellinen   Seuraava >

Kommentteja


Sivu 1 0 ( 0 Kommentteja )
©2006 MosCom

Kommentoi: Luomu...

Kirjoita kommenttisi:

Nimi: (pakollinen)

E-mail: (pakollinen)
Sähköpostiosoitteesi ei näy sivuilla - ainoastaan sivuston ylläpitäjälle
Kotisivu: (vaihtoehtoinen)



Kommentti: [BBcode]