On ollut mielenkiintoista seurata julkista keskustelua, joka alkoi Matti Aholan itsenäisyyspäivän alla Aamulehdessä antamasta lausunnosta tai väitteestä Suomen riittämättömästä puolustusvarmuudesta ja riippuvaisuudesta Nato -maiden asetoimituksista. Maan puolustuksesta vastaavat armeijahenkilöt ja poliitikot kiirehtivät vastareaktiona kilvan vakuuttamaan maan puolustuskyvyn loistavuutta. Ja sitä, että yhtä lailla Sveitsi ja Ruotsi ovat riippuvaisia länsimaiden asetoimituksista.

Itse tarkastelen asiaa puhtaasti maallikkonäkökulmasta. Olen käynyt tutustumassa lennostoon Pirkkalassa ja kuullut erinäisiä enemmän tai vähemmän vihreitä kantoja asioista, mutta kantani puolustukseen joudun silti muodostamaan lähinnä maalaisjärjen varassa. Maalaisjärjellä tulkittuna käyty keskustelu kuulostaa ristiriitaiselta ja oudolta, joiltakin osin ontuvaltakin. (Saa älähtää, jos on toista mieltä. Keskustelen mielellään ja olen valmis korjaamaan kantaani heti, kun hyvät perustelut vasta-argumenteille esitetään.) Seuraavassa siis maallikon huomioita Suomen puolustuksesta:

1) Nokialla on juuri osoitettu miten maa saadaan polvilleen ilman aseita. Ei tarvita kuin hyvin kohdistettu isku vesihuoltoon. Kansa ilman vettä ei tule kovin pitkään toimeen. Tuntuu hassulta puhua Hornettien ammusten rahoituksesta ja saatavuudesta samaan hengenvetoon kun akuutin kriisin on aiheuttanut puolustuksen ontuminen vesihuollon, terveydenhuollon sekä ongelmista ja kriisitoiminnasta tiedottamisen saralla. Nokian vesi on osoittanut miten haavoittuvainen suomalainenkin yhteiskunta oikeasti on.

2) Keskustelu Horneteista ja niiden aseista on osoittanut osaltaan miten riippuvaisia olemme muista maista. Suomen suurin ongelma ei silti ole se, ettei aseisiin ole rahaa. Suurempi ongelma on, että emme ole oikeasti omavaraisia yhtään minkään suhteen. Kansainvälisen kriisin sattuessa meillä ei riitä energia eikä ruoka. Suomalaiset itkevät koko ajan kotimaisen tuotannon kalleutta ja kiirehtivät ostamaan halvempaa ulkomaista ruokaa ja tavaraa. Sekin on tietysti ok, mutta on tiedostettava seuraukset: kaikki se tuotanto, mikä siirtyy kannattamattomana muihin maihin, on oman maan kriisivarannosta pois. (Kuluttaja vastaa siis osaltaan maan puolustuksesta! Tosi hassulta kuulostava asia...) Oleellista olisi miettiä vaikkapa sitä., minkä verran maatalouden tuet vaikuttavat Suomen ruokatuotannon omavaraisuuteen. On turha tukea epäeettistä, järjetöntä, tuhlailevaa, laiskaa tai huonoa. Sen sijaan on erittäin oleellista tukea sellaisen tuotannon säilymistä ja kehittämistä, jota ilman ei kriisin sattuessa tulla toimeen. Oleellista on myös miettiä, kuka omistaa liikennevälineet. Millä ja mitä kuljetetaan, jos kaikki ulkomainen liikenne on saarroksissa tai boikotoi maata? Kuinka ison osan laivaliikenteestä voi päästää liputtautumaan ulkomaille?

3) Kun tuntuu, ettei raha riitä omaan asevarustukseen, halutaan innolla Natoon. Natoon liittyminen ei ole ilmaista sekään. Pelkällä jäsenmaksulla ei vielä saa mitään, sen lisäksi on osallistuttava toimintaan. Miten jäsenyys auttaisi meitä kriisin hetkellä? Mitä maksamme silloin kun kriisi ei ole meillä vaan muualla? Mitä jos on käynnissä maailmansota - Natolla lienee tärkeämpiä kohteita kuin Suomi, riittäisikö meille Hornetin ohjuksia silloinkaan? Entä jos kriisi ei olekaan sota, vaan vaikka jokin luonnonkatastrofi? Tai kulkutauti? Tai ydinvoimalaonnettomuus? Miten maata puolustetaan silloin?

4) Puhutaan puolustusmäärärahoista, mutta ei siitä, mitä kaikkea puolustus on. Mitä jos uhka ei tule ulkoa vaan sisältä: miten ehkäistään sisällissotiin johtavaa eriarvoisuutta ja luokkautumista? Entä ne muut kriisit: millaiset valmiudet meillä on kriisitiedotukseen? Miten hoidetaan yhteiskunnan toimet puolen tai vaikka viiden kuudesosan jonkin alueen väestöstä sairastuessa? Tai jos uhka onkin globaali: ehkä ilmastonmuutos on sittenkin tällä hetkellä suurempi uhka meille kuin Venäjä? Meitä uhkaavat myös halpatuotantomaiden teollisuuden välinpitämättömyyden aiheuttamat ympäristöongelmat - maapallo luontoineen on yhteinen, vaikka maan rajat määrittelevät kauppa-alueita. Mitä siis tehdään Hornettien ammuksilla, jos kriisin aiheuttaa saaste tai oman maan väestön joukossa kasvava katkeruus? Minkä verran ylimalkaan on järkevää panostaa aseelliseen puolustukseen ja minkä verran kaikkeen siihen, jota ei ylimalkaan puolusteta puolustusmäärärahoilla? Ehkä yleisen asevelvollisuuden sijaan pitäisikin ruveta järjestämään yleistä kriisiajan toiminnan koulutusta (tämä luonnollisesti sukupuolesta riippumatta) ylimalkaan minkä hyvänsä poikkeustilan varalle?

Nokian vesikriisi on ollut terve muistutus siitä, miten tärkeää on arjen yhteiskunnan toimivuus. Vaikkapa nyt puhdas, juomakelpoinen vesi, jota saa suoraan hanasta.

Parannetaan puolustusta ihan ekaksi ottamalla oppia tapahtuneesta.