Blogini esittelyteksti Blogilistalla on jäänyt valheelliseksi. Alunperin kuvittelin kirjoittavani paljonkin arkkitehtuurista, ammattikunnasta, kaupunkisuunnittelusta sekä arkkitehtuurin ja politiikan yhteyksistä. Näin ei ole käynyt, blogiin tulee kommentoitua lähinnä vapaa-aikaa, vihreitä kuulumisia, ekologiaa ja mediasta poimittuja heräteajatuksia. Usein tuntuu, että arkkitehtuuriasiat ovat itsestäänselvyyksiä, joista kukaan ei jaksaisi kuitenkaan lukea. Todennäköisesti kuvittelen näin olevan, vaikkeivät asiat ehkä oikeasti olekaan  itsestäänselviä kenellekään muulle kuin itselleni - ja hyvä jos aina itsellenikään. :)  

Arkkitehdit ovat enimmäkseen hiljaista porukkaa. Keskitytään työhön, murputetaan omissa piireissä toimisto-orjien huonoista palkoista (itselläni menee ihan hyvin, ohitin syksyn palkankorotuksissa viimein palkassa sairaanhoitajan keskiansion) ja ympäristön huonosta laadusta, jonka parantamiseen mystinen "kukaan" ei ole valmis investoimaan, vaikka arkkitehdit on nimenomaan koulutettu hyvää ympäristöä suunnittelemaan. 

Omissa piireissä tunnetaan tilastotiedot, jotka (ainakin huhun mukaan) kertovat surullisesti, että vain parisen prosenttia maan rakennuksista on arkkitehtien suunnittelemia. Ja sitten samaan hengenvetoon todetaan, ettei pientaloja kannata suunnitella, kun työtunteja menee saman verran kuin kerrostalonkin suunnitteluun, mutta suunnittelupalkkio on murto-osa. Ja ettei kunnallisella puolella tilaaja aina osaa tilata laatua. Huonoakaan laatua ei kuitenkaan voida kritisoida julkisuudessa, sillä sehän olisi oman pesän likaamista. Ei kollegan työstä saa sanoa mitään, ellei kyse ole palkinnonjakojuhlallisuuksista.

Arkkitehdit tekevät pääosin hyvää ja arvokasta työtä. Hyvin suuri osa siitä työstä ei näy. Kuka kiinnittää huomiota julkisen tilan ovenkahvaan tai portaikon mitoitukseen? Kuka ihailee kuinka pieneen neliömäärään asunto onkaan saatu jumpattua? Tuleeko kukaan kaupungilla kävellessä ajatelleeksi, että joku on työkseen miettinyt millainen kiveys, millainen valaistus ja millainen penkki ja roskis juuri tähän on sijoitettu? Miten jyrkät portaat, mistä esteetön kulkuyhteys? Miten uusi rakennus sijoitetaan ja muotoillaan niin, että se näyttää pienemmältä tai suuremmalta kuin onkaan ja että viereinen ennen kaupunkikuvalliselta virheeltä näyttänyt rakennus alkaakin näyttää hyvältä sekin? (Tässä ei sivumennen sanoen onnistu aina korkeasti koulutettu arkkitehtikaan. On huomattavasti helpompaa saada  vanhasta kokonaisuudesta jäljelle jäänyt osa näyttämään idioottimaiselta reliikiltä, joka voidaan heti seuraavaksi purkaa, kuin arvokkaalta ajalliselta kerrostumalta, joka yhdessä uuden kanssa muodostaa jotakin enemmän kuin osiensa summan.)

Arkkitehdeista tuntuu, ettei ammattitaitoa yleisesti arvosteta tarpeeksi. Miten voitaisiin arvostaa, jos ei keskustelussa vuosikymmentenkään jälkeen ole kuin Alvar Aalto ja Finlandia-talo vastaan 70-luvun lähiö? Tarvitaan tosi-tv-arkkitehtiohjelmaa, julkisen keskustelun avauksia, laadun perään kuuluttamista ja kansalaiskasvatusta.

Kaupunkisuunnittelussa arkkitehti voi vaikuttaa liikennetarpeeseen, turvallisuuteen, käytettävyyteen, sosiaalisuuteen ja yhteiskuntatalouteen. Joukko- ja kevyelle liikenteelle voidaan luoda edellytyksiä tai karkotuksia sen mukaan miten kaupunkirakenne antaa reititykseen mahdollisuuksia. Yrityksille voidaan luoda hyviä tai huonoja elinmahdollisuuksia sillä mitä ja miten sijoitetaan minnekin. Olen nähnyt ihan liian monta asemakaavaa, jossa liiketila on osoitettu katuvälin tai kahden päähän kokoojakadulta asuintalojen keskelle. Sijainti voi olla oikein viehättävä, mutta kuinka moni alueen läpi vaikkapa työmatkaansa kulkeva huomaa poiketa siellä sijaitsevaan apteekkiin tai pizzeriaan, käsityömyymälästä tai parturista nyt puhumattakaan? 

Näistä asioista itse olen yrittänyt puhua puolijulkisesti eri kaavoitusprojektien yhteydessä, arkkitehtiosastolla opettaessani ja vihreiden liikennepoliittista ohjelmaa laatiessa. Nyt olen alkanut puhua arkkitehtien julkisen näkymisen hyödyllisyydestä ammattikunnalle arkkitehtiliiton paikallisosaston hallituksessa. 

Kun on tarpeekseen puhunut, alkaa jossakin vaiheessa ärsyttää, ellei pääse seuraavalle tasolle: miten puheet muutetaan teoiksi.   

(loppuun lisäys 29.2.08) 

Olen hiljalleen alkanut ihmetellä miksei pojalle ole tullut kutsua kuusivuotishammastarkastukseen, vaikka syntymäpäivä meni jo kuukausia sitten. Tänään sain viimen itsestäni irti niin paljon, että yritin tiedustella asiaa kaupungin hammashuollon puhelinnumerosta. Soitin numeroon viiteen eri otteeseen 8.30 ja 16.50 välillä. Ensimmäisellä kerralla en päässyt puhelimella läpi edes jonoon, muilla neljällä kerralla jouduin kuuntelemaan piiiitkän vastaajaviestin, joka kertoi miten voisin peruuttaa varaamani ajan netissä ja että puhelimessa jonottaminen on maksullista, kuullakseni sen jälkeen oletetun jonotusaikani. Arvio oli joka kerta yhtä tyly: "arvioitu jonotusaikasi on... yli kymmenen minuuttia."

* * *

Illalla kuulin sattumalta parin muun ihmisen kertomana hammashoidon tilasta ihan kummia: valtuusto on myöntänyt 400 000 € hammashoidon jonojen purkamiseen, mutta mitään ei tapahdu. Rahaa ei kulu, koska ei palkata eikä osteta. Työntekijöitä ei ole, kun kaupungin tarjoama palkka ei houkuta. On sovittu palvelun ostamisesta ulkoa, mutta sekään ei toteudu, kun kaupungin tarjoamilla hinnoilla yksityiset eivät suostu palvelujaan myymään!

Tähän asti olen luullut, että markkinataloudessa ostopalvelu ostetaan siihen hintaan kuin millaiseksi markkinat hinnan määräävät (ja siis jos on kohtuuttoman kallista, sitten ostetaan vähemmän). Vaan eipä se ilmeisesti sitten näin menekään; mikäli nyt muiden jutuista oikein ymmärsin, ensin päätetään mitä ostos saa maksaa ja sitten itketään kun kukaan ei suostu siihen hintaa myymään. Tällä tavalla jonojen purku tulee kaupungille tosi halvaksi: ne, joilla on varaa hermostuvat jonoihin ja maksavat itse itsensä yksityiselle hammaslääkärille; ne taas, joilla ei ole varaa, eivät saa hoitoa sen paremmin kunnan tuottamana kuin ostettunakaan, kun sitä ei vaan kaikista hoitotakuulupauksista huolimatta ole tarjolla. Yksityinen sektori lihoo ja taputtaa pieniä karvaisia käsiään kaupungin suorastaan tyrkyttäessä sille maksukykyisimmät asiakkaat.

Kyllä maailma on hetkittäin todella hullun kuuloinen paikka. 

* * *

myöhempi lisäys:

Seuraavana päivänä jonotin sen kymmenen tai ehkä viisitoistakin minuuttia puhelimessa. Ei huolta, emme ole epähuomiossa pistäneet hammastarkastuskutsua lukemattomana paperinkeräykseen, kaupungin hammashoidossa on vaan kohtuuton ruuhka. Ystävällinen puhelinääni tarkistaa koneelta että poika on jonossa, kutsu on tulossa, "mutta todennäköisesti menee ensi syksyyn". Syksyllä poika menee kouluun. Kun riittävän kauan jonottaa, pääsee eskaritarkastuksen jonosta suoraan ekaluokkalaisten hammastarkastuksen jonoon.