|
Käväisin aamuvirkkuna Yle Tampereen radion haastateltavana Tampereen pyöräilykulttuurista ja Hämeenkadun pyöräkaistakokeilun onnistumisesta. Kokeiluhan on viimeisillään, tänään on mm. viimeinen päivä lausua painavat sanansa kansalaispalautetta kaistoista keräävässä nettikyselyssä. Hiljalleen alkaa kuitenkin olla tosiaankin aika tarttua muihinkin asioihin kuin tähän yhteen ja samaan Hämeenkatuun. Omasta näkökulmastani pohjimmainen tavoite on yhteiskunnan ekologisten toimintamallien ja -mahdollisuuksien edistäminen. Se tarkoittaa mm. kulutuksen, asumisen ja liikenteen ympäristövaikutusten pienentämistä sadoin eri tavoin, joista kevyen liikenteen houkuttelevuuden ja toimivuuden parantaminen on vain yksi pieni asia. Ja eikös siinä yhdessäkin pienessä asiassa riitä ihan kohtuuttomasti parannettavaa ja kehitettävää! Seuraavaksi voisi tarttua vaikka kulkuvälineestä toiseen siirtymisen helpottamiseen (+ että pitäisi jaksaa tässä välissä tehdä jotakin kunnallisvaalienkin eteen...). Olen saamani kansalaispalautteen ja erinäisten vihreiden keskustelujen takia pohtinut viime päivinä erityisesti pyörä- ja junamatkojen yhdistämisen mahdollisuuksia. Vaikka uudistusten pitäisi ainakin periaatteessa olla parannuksia, pyörän ottaminen mukaan junaan on oleellisesti vaikeutunut junakaluston uusimisen myötä. Ennen sentään pyörän sai nostettua tavaravaunuun ja sinne mahtuivat kerralla vaikka koko perheen pyörät; nyt pyöriä ei mahdu kuin 3 kpl / IC2-juna. (Pendolinoissa ei voi pyöriä kuljettaa ollenkaan, ja niiden osuus junavuoroista on kuitenkin jatkuvasti lisääntynyt!) Jos pyörän tanko ei ole standardimallia tai eteen on kiinnitetty etulaukku tai muuta erikoista, ei pyörää pysty lainkaan IC2-junan koukkusysteemiin kiinnittämään. Ja jos pyörä sattuu olemaan täydessä tällingissä sivulaukkuja sun muuta retkivarustetta (kuten siis yleensä juuri silloin on, kun on tarve junaankin se tuoda), pitää kaikki huolellisesti pakatut laukut askarrella irti ja kantaa muualle, että pyörä mahtuisi sille varattuun tilaan... Kaiken huipuksi pienen pyörätilan vievät monesti lastenrattaat, muiden matkustajien isot laukut tai muu sellainen, mille ihmiset toki myöskin tarvitsisivat junassa kuljetuskapasiteettia. Miksi VR olettaa ettei ihminen halua kuljettaa tällä liikennevälineellä mitään muuta kuin itsensä? Vanhoja sinisiä tavaravaunuja poistetaan jatkuvasti liikenteestä ja romutetaan. Miksi, jos niistä kerran edelleen olisi käyttäjille iloa? Mikä oikeastaan estää käyttämästä pyöräilijöiden palvelemiseen vanhaa kalustoa, eikö tavaravaunua pysty liittämään IC2- tai pendolinojuniin? Voisiko niin tehdä edes silloin, jos useampi kuin 3 pyöräilijää etukäteen varaa junasta pyöräpaikan?(Huomasin VR:n sivuilta, että pyöräpaikka onkin aina varattava etukäteen...)
Pyörien tuominen junaan on hyvä juttu paitsi työ- ja opintomatkoilla, myös ekomatkailun kannalta. Mikä sen ekologisempaa (ja suomalaisen talouselämänkin kannalta edullisempaa!) kuin saada edes osa ihmisistä vaihtamaan ulkomaanlennot pyörälomaan kotimaassa. Tällä hetkellä pyörien kuljettamisen mahdottomuus tosiaankin haittaa pyörällä matkustamista, pyöräilyä kun ei saa yhdistettyä junailuun kuin erityisen hyvällä tuurilla ja erityisen pienellä porukalla liikkuessaan. Nelihenkinen perhekin joutuu siis jo matkustamaan kahdella eri junavuorolla!
Minulle on aika ajoin purettu kansalaishuolia myös pyöränkuljetuksen hinnoittelusta. Etenkin opiskelijat haluaisivat silloin tällöin kuljettaa pyörää koti- ja opiskelupaikkakuntien välillä, mutta etenkin lyhyehköillä matkoilla pyörän kuljettamisesta perittävä hinta (10€/matka) tuntuu kohtuuttomalta opiskelijan itsensä kuljettamisesta maksamaan lipunhintaan verrattuna. Voisiko pyörän kuljettamiseen saada muiden matkojen tapaan kilometrimääräsidonnaisen hinnoittelun ja työmatkalaisille sarja- tai kuukausilipun? Voisiko opiskelijan pyörälle saada opiskelijahintaisen ja eläkeläisen pyörälle eläkeläislipun? |
