Sekä Aamulehdessä että Hesarissa oli tänään isot Vihreiden naisten mainokset. Eilen ja tänään olen jutellut useamman iäkkäämmän ihmisen kanssa senioripuolueen vaikeuksista saada jalansijaa. Yksi tunsi ikätoverina suurta sympatiaa senioripuolueeseen, mutta arveli puolueen vaikutusmahdollisuuksia ja kehittymisen potentiaalia huonoiksi, toinen viittasi vihreiden kehittymiseen "yhden asian liikkeestä" "varteenotettavaksi yleispuolueeksi" arvellen, että senioripuolueella voi olla samanlainen kehitys. Naisjärjestöillä ja ikäpuolueella on yksi yhteinen piirre: jäsenistön rajaantuminen jonkin sellaisen ominaisuuden perusteella, jota kaikilla tasapuolisesti ei ole mahdollista olla. Senioreilla toki vähemmän leimallisesti, ikäännymmehän me sentään ajallamme kaikki.

Minulta kysytään aina silloin tällöin miksen kuulu Vihreisiin Naisiin. Toisinaan oletetaan myös automaattisesti, että kuuluisin, olenhan sentään vihreä ja nainen. Osa ihmisistä pitää naisjärjestöön kuulumista tärkeänä tasa-arvon puolustamisen kannalta. Tampereen Seudun Vihreät Naiset tekevät mukavaa työtä vihreän sisarellisuuden nostattamisessa, siitä kaikki kunnia ja hatunnosto heille. Vihreät Naiset tarjoavat myös ehdokkaana oleville jäsenilleen merkittäviä etuja mainostuen muodossa - ehdokkaana on taloudellisesti kannattavampaa olla naisjärjestön jäsen kuin olla olematta. Silti en ole halunnut liittyä, yksinkertaisesti siitä syystä, että sukupuolirajoitteinen yhteisö ei mielestäni ole tasa-arvoinen vaikka ajaisikin jonakin tiettynä ajanjaksona heikommaksi katsotun sukupuolen etua. (Vihreissä naiset eivät tosin ole "heikompi" tai muutoinkaan huonommin kuultu sukupuoli, lähestulkoon päinvastoin!)

Totta kai tiedän, että poliittiset naisjärjestöt on perustettu siksi, että politiikassa aliedustetut naiset saisivat äänensä paremmin kuuluviin. (Samaahan tavoitellaan sukupuolikiintiöillä, jotka mielestäni ovat toinen tasa-arvon väärinymmärrys!) Vihreillä on haluttu olevan omat naisjärjestönsä, koska muillakin puolueilla on. Alajärjestöjen olemassaolo on minusta ihan ok, olkoot puolueilla naisjärjestö, ikäihmisjärjestö, homojärjestö, työttömien järjestö, yrittäjäjärjestö, nuorisojärjestö, kaupunki- ja maaseutujärjestönsä ja ihan mitä vaan muuta. On tärkeää, että jokainen voi löytää itselleen sopivan tausta- ja viiteryhmän, valitsemansa puolueen lisäksi vielä puolueen sisälläkin. Mutta se, että nimenomaisesti sukupuolisidonnaiselle järjestölle näistä annettaan verorahoista korvamerkittyä puoluetukea ei ole oikein. (Kaikkiaan puolueiden naistoiminnan tuki oli netistä poimimani tiedon mukaan viime vuonna 1 244 847 euroa, tänä vuonna oletettavasti samaa luokkaa. Puoluetuen käyttöä valvoo vuosittain oikeusministeriö.) 

Kun nyt tuli otettua puheeksi tukiasia, lienee paikallaan mainita, etten kyllä pidä yleensä puoluetuestakaan. Puolueiden kannoista ja ohjelmista tiedottamisen tukeminen verorahoin on ihan hyvä asia, mutta tiedotustukia pitäisi antaa yhtä lailla kaikille puolueille, ei kansanedustajapaikkojen mukaan kansanedustajia saaneille puolueille. Nykyinen systeemi juuri aiheuttaa sen, ettei uusilla puolueilla ole mitään todellisia mahdollisuuksiakaan saada jalansijaa. Jos ei ole tunnettuutta, ei saa kannatusta, minkä takia ei saa kansanedustajia, joten ei saa rahaa, joten ei saa tunnettuutta eikä siten kannatustakaan...  

Tässä vaalirahoituskohun aikaan kirjoitin yleisönosastoon kantojani vaalitiedotuksestakin. Esitin tasavertaista ja omasta rahoituksesta tai lahjoitusten määrästä riippumatonta kohtelua myös puolueiden ehdokkaille. Olisi tosi helpottavaa, kun voisi vaalikampanjana tehdä hyvin yhden esittelysivun yhteen julkaisuun ja kaiken muun esitteiden jakamisen ja mainostuksen miettimisen sijaan keskittyä maailman menon kannalta oleellisempiin asioihin.

(Näin miettii henkilö, joka on tänään jakanut esitteitä ensin kaupungilla ja sitten Hatanpään postiluukkuihin aamukymmenestä iltaseitsemään yhdellä tee-ja-sämpylä-tauolla, jolla on huomenna tiedossa torin vaalikopilla päivystystä ja lisää esitteiden jakoa postiluukkuihin, jonka perhe on ollut ilman äitiä syyslomalla, jolla on erinäisiä yhdistyshommia jonossa odottamassa vaalienjälkeistä aikaa, joka haluaisi käyttää enemmän aikaa lukemiseen ja asioiden selvittämiseen ja jonka on vielä maanantaiaamuun mennessä saatava yksi kaavaluonnos valmiiksi töihin... :) )

Monet vaalien alla käydyistä keskusteluista jäävät askarruttamaan mieltäni - ja hyvä niin, eiväthän ihmiset turhaan vaivaudu vaalikopille asti tenttaamaan ehdokkaita ja kertomaan huoliaan. Joidenkin ihmisten kanssa olen samaa mieltä, joidenkin kanssa ihan eri mieltä. Useilta olen oppinut uusia asioita ja näkökantoja.

Minä haluaisin elävän kaupunkikeskustan. Sellaisen, jossa on viihtyisää, kaunista ja turvallista kaikkina vuorokauden aikoina. Elävä keskusta tarkoittaa minulle maantasokerroksen näyteikkunallisia, pienehköjä myymälöitä ja ylempien kerrosten asuntoja ja toimistotyöpaikkoja, sopivalla tiheydellä kahviloita ja ravintoloita joiden takia kaupungilla riittää liikkujia myymälöiden sulkeuduttuakin, vaihtelevia kaupunkitiloja ja näkymiä, katujen ja aukioiden siistiä ja esteettistä ulkoasua, alueen hyvää saavutettavuutta joukkoliikenteellä ja pyörällä ja ennen kaikkea hyvää kuljettavuutta jalan. 

On tietenkin joskus tarpeellista tulla keskustaan autollakin, mutta minulle riittää varsin hyvin että saamme perheen auton parkattua johonkin, josta voimme kävellä haluamiimme liikkeisiin. Kävellen olen kaupungilla, osana elävän keskustan elämää; autossa näen elämän kuin akvaariosta, sisätilassa ja eristyksissä muusta elämästä. Perheeni kanssa pysäköimme parkkihalliin, ettei tarvitse vahdata kelloa ja juosta lisäämään rahaa mittariin. (Yksin en koskaan tule keskustaan autolla, polkupyörä on helpompi ja minun matkoillani lähes yhtä nopea kulkuväline.) Kävelykeskustaan, jossa pienenkin lapsen uskaltaisi hetkeksi päästää vapaasti kävelemään ja hyppelemään ja jossa katutaiteilijat, näyteikkunat ja muut kulkijat tarjoaisivat olemisen, näkemisen ja kokemisen houkutusta, tulisin useammin ja todennäköisesti pidemmäksi aikaa. Ensisijaisesti tulisin olemaan, en ostamaan. Mutta kun tarvitsisin jotakin, tietäisin missä juuri tarvitsemani liike on.

Pitääkö paikkansa yrittäjän väite, että autolla saapuva asiakas ostaa enemmän kuin muilla välinein saapuva? Ja että nimenomaan pienten erityisliikkeiden vuoksi kauppakaduilla olisi oltava autopaikkoja heti liikkeiden oven edessä, ei kävelykatuja? Olen pitkään ollut täysin päinvastaista mieltä - tätä päinvastaista mielipidettä tukemaan on tietääkseni olemassa tutkimustietoakin, mutta vanhentunutta sellaista. Asian oikean laidan selvittämiseksi tarvittaisiin ilmeisesti uutta, mieluiten tamperelaista faktaa.