Tänään kannettavani kovalevy sanoin sopimuksensa irti. Edellisenä yönä opetusta varten vääntämäni kahden kaupunkisuunnitteluteoksen esittely tuli siis vedettyä muistinvaraisesti (olin onneksi lukenut kirjat ajatuksen kanssa ;) ) ja mieheni serkun tyttären eli lapseni pikkuserkun kouluesitelmäänsä varten kyselemiin politiikka-aiheisiin sähköpostikysymyksiin vastasin lopulta puhelimitse. Kaikki toistaiseksi julkaisemattomat ja tietenkin suurimmalta osin varmuuskopioimattomat tekstiraakileet ovat kuitenkin nyt mennyttä, samoin kaikki vaaleihin liittyvä graafinen luonnosmateriaali.

Sekä aamupäivä että ilta menivät mukavasti erilaisia pelastusyrityksiä suorittaen. Tuttavien diagnoosit ovat olleet lohduttomia, vain mies jaksaa vielä yrittää. No, konehan se vain oli, ja jonkin verran työtä ja kirjeenvaihtoa, jotka olisin halunnut säilyttää. Ei mitään totaalisen korvaamatonta. Vaan harmittaa tietysti silti. Varsinkin kun koneen kanssa tappelun sijaan olin kuvitellut tänään vastaavani viimein YLEn vaalikoneeseen ja Aamulehden kyselyyn, joiden molempiden deadlinet paukkuvat pian.

Noh, mitä tästä opitaan? 1) Ota varmuuskopiot useammin kuin puolen vuoden välein. 2) Voi jo ennalta varautua henkisesti: jos jotakin tällaista sattuu, se tapahtuu varmasti juuri kiireimmällä ja hankalimmalla hetkellä (ihan kuin olisin kuullut jostakin Murphystä joskus...) 3) Aviomies ja ystävät ovat mainioita olemassa. 4) Kärttyisestä asiakaspalvelusta tietokonehuollossa tulee itsellekin paha mieli. 5) Soveltaen selviytyy ja vastoinkäymisistä vahvistuu.

Lopetan raporttini lainakoneen ääreltä tähän. Hyvää yötä.

Arkkitehdilta tivataan aina silloin tällöin, miksi lähiöt näyttävät siltä kuin näyttävät tai miksi 70-luvulla rakennettiin laatikoita. Tänään Riitta kysyi Pinserin blogissaan, miksi ostarit ovat rumia. On hyvä, että arkkitehtuurin estetiikasta syntyy keskustelua! Pistän kommenttini tähän omallekin sivulleni.

Uskoisin syitä olevan useita - samantapaisia syitä löytyy itse asiassa kaiken rumaksi koetun rakentamisen taustalta:
- rakentamisessa ei alun perinkään ole tavoiteltu kauneutta, vaan jotakin ihan muuta, useinmiten halpuutta tai mahdollisimman nopeaa toteutusta; rakennus siis todellakin ON RUMA!
- rakennus on alunperin tehty liian trendikkääksi, eikä muoti ole kestänyt aikaa; rakennus on muuttunut arvokkaasta irvokkaaksi, vähän kuin keisarin uudet vaatteet - joku muu kuin arkkitehti olisi heti osannut sanoa, että se on ja tulee olemaan ruma…
- esteettisyyskäsitys on muuttunut ajan saatossa (esim. 20-luvun klassismia, josta edustavimpia esimerkkejä lienevät Koneen&Sillan kortteli Helsingin Vallilassa ja Puukäpylän asuinalue niin ikään Helsingissä, pidettiin tässä välillä kelvottoman rumana ja kamalana, purkukelpoisena. Kuinka monen mielestä 20-luvun rakennukset NYT joutaisivat rumina purkuun?); rakennus ei eräässä mielessä olekaan ruma, vaan aikamme arvot ovat hetkellisesti erit ja saattavat myöhemmin jälleen muuttua
- “maallikko” ei näe rakennuksen yhteyttä aikaan, jona se rakennettiin, siis sen ajan ihanteita, tyylejä, elämäntapaa, rakennuksen alkuperäisiä toimintoja jne.; “kauneus” aletaan nähdä tiedon lisääntyessä. Tätäkin tarkoittaa lause “kauneus on katsojan silmissä”.
- rakennus on saatettu aikojen kuluessa pilata osaamattomilla muutoksilla, laajennuksilla tai saneerauksilla, jotka ovat tuhonneet edelliset kaikkien (siis muidenkin kuin maallikoiden) näkyviltä; rakennus on siis pilattu ja se on ikään kuin vahingossa muuttunut rumaksi.
- tai sitten valittu suunnittelija ei ole vaan osannut hommiaan. Mutta voisiko näinkin olla? ;)

Ostarienkin rumuuteen löytyy varmaan vähintäänkin osasyitä edellämainituista. Puhutaan myös rumuuden estetiikasta. Joskus joku juttu voi olla rumuudessaankin omalla tavallaan viehättävä. Eletty elämä luo merkityksiä sinnekin, missä välitön esteettinen elämys ei sitä tee.