Alustus:

Päivän ajatukset koskevat (muutamien lempikiinnostuksenkohteelleni liikenteelle uhrattujen ajatusten lisäksi) lähinnä kesken olevia työtöitä ja tekemättömiä kotihommia, kuten pitkin pihamaata lojuvia marjapensaista ja muista puskista harvennettuja oksia, jotka pitäisi silputa kompostiin, jota varten pitäisi rakentaa uusi lehtikompostin kehikko, jonka tekemistä helpottamaan pitäisi rakentaa sahapukki, mikä sekin näin moottorisahattomassa taloudessa (enkä taatusti tätä varten moottorisahaa hanki!) on pienen operaation takana... Ja sitten pitäisi tietysti inventoida talouden jämälaudat, ettei vaan tule vahingossa käytettyä pukkiin sellaisia, joita tarvittaisiin kompostikehikkoon.

Hoh hoijaa, tällaista arkea se on muissakin perheissä, ehkä. Tai sitten kaikki järkevämmät emännät ostavat kehikon valmiina Bauhausista, eivät tarvitse sahapukkia (vaikka omistavatkin varmuuden vuoksi moottorisahan) ja silpauttavat oksatkin saman tien kun ovat leikanneet ne puskistaan - siis heti marjojen poiminnan jälkeen eikä viidestoista päivä. Tämä onnistuu, kun ei sotkeennu yhdistysharrastuksiin eikä politiikkaan, palkkaa empimättä siivoojan eikä viivytä päivällisvalmisteluja suostumalla lapsen ehdotukseen vaihtaa Pikkukakkonen (Yle pätkii meillä näin digiaikaan siirryttyä edelleen kiusallisesti) viidennenkymmenennen dinosauruskirjan live-lukuhetkeen...

Alustus nro kaksi - leipätaikina: 

"Dinisten" ja ruoan jälkeen muistin, etten ostanut leipää kaupasta, kun ajattelin leipoa itse. Poika juoksi innosta kiljuen osallistumaan hommaan ja vaivasikin taikinan alusta loppuun. "Äiti kato, sulla on tässä oma LUOMUTAIKINAKONE! Tää toimii ilman sähköö!" Leipomiseen vakiona kuuluvaan "saanko maistaa käsiin jäänyttä taikinaa ennen kuin pesen"-vaiheeseen asti taikinakoneesta taikinassa olivat vain kaksi kättä ja aavistus hihoja; maistelun jälkeen myös pöytä, olkapäät, maha, leuka, nenä ja vessan oven kahva. Kivaa oli kuitenkin, kyllä ylpeä äiti nyt luomuleipäkoneesta yhden pyykätyn paidan ja parit ovenkahvanpesut ilolla maksaa!   

Lopustus:

Päivän viimeiset ajatukset koskevat keskeneräisten hommien lisäksi mopoautoja. Mitä mieltä niistä pitäisi olla: ovatko ne hyviä, kun raskaamman ja tukevamman "kauppakassin" sijaan kulkemaan pääsee vähemmän polttoainetta kuluttavalla kulkupelillä eli autoa ekologisemmin? Tai kun yhden mopoilijan sijaan mopoautoon mahtuu kyytiin kaksi? Vai ovatko ne sittenkin epäekologisia, jos niiden kautta nuoret kasvavat heti mopokortti-iästä polkupyörän ja julkisten käyttämisen sijaan yksityisauton rattiin?

Hiljan oli jossakin lukemassani lehdessä juttu, jossa nuori nainen ihasteli miten hienoa on jo alaikäisenä ajaa kulkupeliä, joka ei oikeastaan juuri autosta eroa. Yhtäkkiä tajusin, että ikäiseni ja minua nuoremmat naiset istuvat sankoin joukoin ja sitkeästi yksityisautojen rateissa. Mistä tulevaisuudessa syntyy joukkoliikenteen pääkäyttäjiin kuuluva "vanhempien naisten" joukko? Pitänee pistää toivo käyttäjäsegmentin muutokseen, siis joukkoliikenteen trendiksi muuttaviin miehiin.

Miesten joukkoliikenneryntäystä odotellessa olenkin jo kehitellyt haavetta joukkoliikennevälineistä, joissa voisi työmatkallaan tönittävänä seisomisen sijaan lukaista aamun lehden kahvikupposen ääressä rauhassa istuskellen. Toimisihan tuo sama hartiahieronnalla työpäivän päätteeksi, elävällä musiikilla, kielikurssitarjonnalla, jos turvallisuusseikat saataisiin kuntoon ehkä jopa liikkuvaksi kuntosaliksi varustettuna... Käyttäjäryhmäkö määrää joukkoliikenteen ilmeen ja imagon? Ehkä osaksi myös toisin päin.

* * *

Ja vielä lisäys 7.9.:

Tässä linkki yhteen mopoautoartikkeeliin (ei vissiin se mainitsemani tai sitten lehdessä oli eri kuvat ja kuvatekstit kuin nettiversiossa...): http://www.aamulehti.fi/teema/autot/jutut/7732.shtml

Tervetuloa takaisin blogini pariin piiiiiitkäksi venyneen kesäloman ja muun blogilaiminlyönnin jälkeen. Tässä välissä olen ajatellut ääneen vain kasvotusten erinäisten tuttavien kanssa. Onkin ollut tosi kivaa niin, live-elämä voittaa onneksi edelleen virtuaalisen! :)

* * *

Tampereen polkupyöräilijät ry:n toiminta on ollut viime aikojen hauskimpia juttuja elämässäni. Olen tavannut lukuisia mielenkiintoisia, innostavia, itsekin innostuneita ihmisiä. Olen saanut sormeni peliin erinäisiin itseäni kiinnostaviin poliittisluonteisiin asioihin, kuten Tampereen keskustan kevyen liikenteen suunnitteluun (tosin välillisesti, työryhmässä yhdistystä edustaa Tahkolan Pekka) ja Liikenne- ja viestintäministeriön liikennepoliittisen selonteon valmisteluun. Olen riemumielin ollut mukana järjestämässä itseäni kiinnostavaa vapaa-ajan toimintaa - siis muutakin kuin yhdistyksen hallituksen olutravintolakokoukset, jotka kyllä nekin ovat oikein mukavaa vapaa-ajan toimintaa... ;)

Tämän illan ohjelmana oli yhdistyksen yhteistyössä poliisin kanssa järjestämä liikennesääntöjä kertaava pyörälenkki. Ensin ihmeteltiin liikenteen hankalia tilanteita ja etenkin väistämissääntöjen kiemuroita poliisin auditoriossa - keskutelua syntyi niin, ettei varattu tunnin aika meinannut ollenkaan riittää - ja sitten pyöräiltiin kolmen polkupyöräpoliisin johdattamissa ryhmissä Tampereen keskustaa ristiin rastiin. Kerrassaan mukava tilaisuus, muutamankymmentä osanottajaa, joista reilu 20 lähti lenkillekin. Matkan varrella pysähdeltiin vielä siellä täällä kyselemään oikeita sääntöjä ja keskustelemaan niitä näitä. Aamulehden kuvaajalle homma kävi todella työstä, kun kaveri joutui ottamaan kunnon spurtteja ehtiäkseen sen verran edelle että saa kameran ojennukseen kuvatakseen etummaisena ajanutta poliisia ja meitä muita lenkin osanottajia. Ja taidettiin jälleen saada yhdistykselle uusia jäseniäkin, meitä Tampereen polkupyöräilijöitä lienee jo reilu 60 ja kolmen yhteisöjäsenen kautta yhteensä nelisensataa lisäjäsentä päälle! No joo, ehkä toisen yhdistyksen kautta ei jäseniä voi laskea, mutta iloinen jäsenmäärä 4 kuukautta vanhalle yhdistykselle kuitenkin!    

Aamulla olin samaisesta pyöräilyaiheesta haastateltavana radiossa, Yle Tampereen aamuvieraana. Haastattelu näkyykin olevan radion sivulla "Päivän juttuna" - mikä kunnia! ;). Koska se tuskin on siellä enää myöhempinä päivinä, tässä linkki juttuarkistoon.  

Hymyilyttää ihan, että ollessani vuosi sitten kansanedustajaehdokkaana, minusta ei ollut kiinnostunut kuin paikallislehti Pirkkalainen, mutta sen jälkeen kun Tampereen polkupyöräilijät perustettiin, on minua yhdistyksen puheenjohtajana jo ehditty haastatella useamman kerran niin lehtiin kuin radio-ohjelmiinkin. Minusta tämä kertoo jotakin oleellista siitä, mikä on oletettava aikaansaamispotentiaali: pyöräily-yhdistyksen puheenjohtajana on mahdollista konkreettisesti vaikuttaa ihmisiä lähellä oleviin arkisiin asioihin, eduskuntavaalien ehdokkaana on oletusarvoisesti tyhjiä löpisevä omaneduntavoittelija ja isomman sylkykupin (=puolueen) mannekiini. 

 * * *

Arkkitehtitoimiston pomoni yllätti tänään totaalisesti puuskahtamalla, että voitaisiin arkkitehteina toimiston porukalla hyvinkin ottaa kantaa Tampereen kaavoitushankkeisiin (puheena silloin Stockan kävelykadun tukkeeksi kaavailtu laajennus ja paraatipaikalle aseman kupeeseen suunniteltu hotelli, joka lehdessä julkaistussa havainnekuvassa näyttää lähinnä lähiöön sijoitetulta toimistorakennukselta), kun ei meillä kuitenkaan ole mitään suunnitteluhommia Tampereelle, minkä vuoksi mielipiteiden ilmaisua pitäisi hillitä. Tästä pisteet Harrille! Arkkitehtikunta on käsittämättömän vaikenevaa sakkia, niitä, jotka ilmaisevat mielipiteensä kyllä toiselle arkkitehdille pikkujoulun humalassa, mutta eivät Jorma Mukalaa lukuunottamatta pukahda julkisesti ympäristön laadusta. Minun on ollut tarkoitus niin tehdä, ehkä ei sittenkään tarvitse pelätä työnantajan huutoa jos joskus uskaltautuu avaamaan sanaisen arkkunsa arkkitehtuurista ja sen tilaamisen osaamisesta useammankin korvan kuullen.